Novelleja II

Kaulion talo oli hyvin suuri ja mahtava. Pellot olivat suuret, niityt avarat, mets?t laajat ja takamaat virstoja p??h?n ja toiseen. Suurta oli Kaulion talossa kaikki. Hevoset olivat muita suuremmat, lehm?t iso-rotuisia. Yksin kissakin, laiska sy?ttil?s, oli suurempi kuin muitten ihmisten kissat.

Suuri oli is?nt?kin talossa. Kolme tuumaa h?n t?ytti yli kolmen kyyn?r?n. P?? oli suuri, nen? oli suuri, ja suuri oli vatsakin.

Suuri oli Kaulion rikkaus my?s. Se oli hankittu niin? aikoina, jolloin mets?st? ?kisti alkoi virrata kultaiset l?hteet, ja jolloin luultiin kalliin is?nmaan kerrassaan k??ntyneen kulkemaan onnellista tulevaisuutta kohti. Monen pankin kirjoissa koreili Heribert Kaulion nimi, ja paksu oli velkakirjain tukku h?nen tammisessa, uudenmallisessa kaapissaan.

Suuri oli Heribert Kauliolla seurakin. Kaikki pit?j?n herrat, arvoisasta provastista hamaan k?r?j?kirjurin renttuun asti, k?viv?t siin? talossa vieraissa. Ja siit? oli Kaulion is?nt? hyvin ylpe?.

- "Kun herrat minun talooni tulee", oli h?nell? tapa sanoa, "niin eiv?t tahtoisi suurin surminkaan l?hte? pois".

Ja usein puheli h?n n?in:

- "Otanpa t?st? ja l?hden tuomarin luokse totia juomaan. Tavattiin toisiamme provastin tytt?ren kihlajaisissa, niin siell?k?s alkoi pyyt?? ja mankua: tule nyt, veikkonen, meill?kin k?ym??n, eth?n sin? ole meid?n ovea avannut kahteen viikkoon. - Tuolla lailla h?n k?rtti ja k?rtti. No pit??h?n sinne menn? ukon ratoksi ja mielihyviksi".

Kerran oli l??nin kuvern?rikin ollut h?nen talossaan y?t?, ja t?st? oli Heribert niin ihastunut, ett? paikalla, kuvern?rin l?hdetty?, oli teett?nyt pit?j?n maalarilla taulun, johon siniselle pohjalle oli punaisilla kirjaimilla kirjoitettu:

D?s? on k?yny mahaherra.

T?m? taulu pantiin riippumaan Kaulion saliin. Niinkuin n?kyy, ei pit?j?n maalari ollut oikein luja oikokirjoituksessa. Viimeisess? sanassa oli h?n ensin piirt?nyt mah ..., mutta huomattuaan "maa" sanassa olevan kaksi a:ta, oli h?n sys?nnyt toisen a:n h:n j?lkeen, arvellen kai, ett? kyll? taitava lukija osaa sen panna paikoilleen, ja niin oli siit? syntynyt "mahaherra".

Kyll?h?n Heribert is?nt? oli v?h?n moittinut maalaria siit?, ett? h?n oli taulun pilannut "niinkuin tieteellisess? katsannossa", mutta maalari oli ylpe?t? puolestaan h?nkin ja oli tiuskaissut: mink? min? kirjoitin, sen min? kirjoitin. Uutta taulua ei Kaulio raaskinut teett??, sill? h?n oli saita, niinkuin kaikki h?nen kaltaisensa rikkaat.

Oikeastaan oli tuo taulu sent??n varsin viatonta laatua, mutta pilkkakirveet saivat siit? hyv?n tahkon kirveittens? hiomiseen. Kuvern?ri kun oli per?ti laiha mies, niin ei mahaherran nimitys h?neen ensink??n sopinut. Sen sijaan sovitettiin se Kaulioon itseens?, ja pian syntyi pilkkalaulu, jota paljon laulettiin pit?j?ll? ja joka alkoi n?in:

Ja nyt min? laulan loilottelen

Yhden lystin laulun,

Kun Herpert herra, mahaherra,

Teetti n?tin taulun.

Kuvern?ri Kuntermanni

K?vi siell? kerran

Ja teki meid?n Herpertist?

Helsingin suuren herran.

T?st? huolimatta seurusteli Heribert is?nt? eli, niinkuin h?nt? my?skin sanottiin, herra Herpertti, yh? edelleen herrasv?en kanssa. Talonpoikaisista h?n ei suuria v?litt?nyt. N?itten kanssa oli h?nell? yhteytt? ainoastaan silloin kuin he tulivat h?nelt? rahoja lainaamaan tahi korkoja maksamaan.

Kaulion kartanossa oli kaikkea ylt? kyllin, mutta kumminkin puuttui sielt? paras, talo oli em?nt?? vailla, vaikka Herpertti oli jo kappaleen matkaa viidennell? kymmenell?. Miks'ei Kaulion is?nt? ollut nainut, sit? on vaikea sanoa. Rikas mies h?n oli ja uljaan talon is?nt?, niin ett? kyll? olisi saattanut naida, mutta olipas h?n sittenkin vain vanhana poikana. Ja ties kuinka se v?list? maailmassa k?yk??n niin kummallisesti. Tuoss' on rikas ja mahtava mies, jolla kyll? olisi varoja el?tt?? kuinka suuri perhe tahansa, mutta naimisesta ei tule sittenk??n mit??n. T?ss? taas joku k?yh? l?ksij?n mies tai torppari, joka naida napsauttaa jo nuorena, ja lapsiliuta se kihisee kuin muurahaispes? ahtaassa m?kiss?.

Melkein jokaisessa seurassa, minne Kaulio tuli, olikin tavallisimpana puheen aineena h?nen naimattomuutensa. Siit? puhuttiin t?ydell? todenteolla ja siit? puhuttiin muutoin vaan, kun ei muusta mist??n ollut puhumista. Ja Kauliokin puheli asiasta eri tavalla, milloin totisena, milloin nauraa hojotti muitten mukaan, milloin suuttui, milloin ei puhunut mit??n.

Nimismiehen luona pidettiin kerran pitoja. Nimismies oli saanut kunniamerkin, niin sanotun Stanislain ristin, uutterista toimistansa, ja iloissansa siit?, ett? h?net nyt muka oli tehty ritariksi, oli h?n kutsunut luoksensa kaikki, mik? v?h?nkin haiskahti herralle. Siell? sitten juotiin ja ly?tiin korttia ja naurettiin ja laulettiin, niinkuin tavallista on.

Herpertti oli tietysti my?skin siell?, ja joi ja l?i korttia ja nauroi ja lauloi h?nkin.

Puhe k??ntyi illemmalla tavalliselle uralleen.

- "Mutta kuules nyt, Herpertti!" sanoi nimismies. "Sanohan nyt todellakin, milloinka sin?, poloinen, viimeinkin nait!"

- "Jaha!" alkoi Herpertti hyvin totisesti; "Sen min? sanon sinulle, arvoisa veli ja ritari". (T?m? kunnioittaminen her?tti suurta huvitusta muissa). "Kyll? min? naisin, naisin min?; mutta kun en l?yd? oikein mieleist?ni. Kyll?h?n niit? tulijoita olisi, mutta t?m? mies ei huolikaan joka tyt?st?. Pata valttia", lis?si h?n sitten ja l?i nyrkill??n p?yt??n, siten vahvistaakseen arvonsa osoitusta.

Kaulion vastassa sattui istumaan muuan huonokuuloinen maanmittari, jota sanottiin typer?npuoleiseksi mieheksi, mutta jolla kaikessa h?nen typeryydess??n oli se hyv? avu, ett? h?n puhui suoraan.

- "Hm!" m?r?hti h?n. "Katkeria ne oli, sanoi kettu pihlajanmarjoista."

Herpertti n?rk?styi.

- "Meinaatko sin?, arvoisa veli ja inseny?ri, ett'en min? saisi morsianta, jos tahtoisin?"

- "Niin min? arvoisa veli ja inseny?ri juuri meinaan", matki maanmittari, yrme? mies.

- "Hahaha!" nauroi Kaulio, vatsaansa pidellen. "Inseny?ri kukaties luulee, ett? miehell? pit?? olla v?hint?ns? kymmenen tuhatta markkaa velkaa, ennenkuin voi muijan saada."

Herpertti t?ht?si t?ll? puheellaan juuri maanmittaria, jonka tiedettiin olevan suurissa veloissa. Maanmittari lensi tulipunaiseksi. H?n hypp?si istuimeltaan, astui Kaulion eteen ?k?isen? kuin riidanhaluinen kukko ja ?rj?si.

- "Saavat velkaisetkin miehet muijan itselleen, mutta Herpertti Kauliolle ei l?hde yksik??n tytt?, vaikka olisi herra Herpertill? rahoja taskussa viel? enemm?n kuin tyhmyytt? kallossa".

- "Pata valttia", sanoi Kaulio eik? ollut kuulevinansakaan.

T?m? saattoi maanmittarin ihan vimmaan.

- "Ly? sin? pataa tahi pannua", kiukutteli h?n, "mutta min? ly?n vetoa, ett'ei esimerkiksi Konkkalan Annikaan, oman torpparisi tyt?r, huolisi sinusta. Niin se on."

Nyt sinkosivat kortit Kaulion k?dest?.

- "Ly?d??nk? vetoa?" huusi h?n.

- "Ly?d??n vaan!"

Pian ilmaantui puolustajia sek? Kauliolle ett? maanmittarille. Ja kumpaisistakin kiihoittuneena, virkkoi Kaulion iso is?nt? vihdoin n?in:

- "No min?p? tahdon n?ytt?? arvoisalle ja viisaalle inseny?rille, ett? h?nkin nyt on puhunut v?h?n niinkuin leikatusta lampaan p??st?. Huomisp?iv?n? l?hden Myllym?keen Annia kosimaan ja sielt? tulen suoraa p??t? morsiamen veljen kanssa pappilaan panemaan kuulutukseen. Olkaa kaikki siell? huomena iltap?iv?ll?. Hahaa!" lis?si h?n ja ojensi pitk?? vartaloansa suoraksi. "Herpertti Kaulio ei olekaan jokaisen maitten mittaajan pilkattava."

- "No mutta kuules nyt, veli hyv?", sanoi nimismies, "eth?n sin? todellakaan aikone pelk?st? kiusasta ottaa Konkkalan Annia?"

Herpertti r?j?hti nauramaan.

- "Min?k?? No enh?n nyt sent??n! Muutoin min? vaan kosin pilan vuoksi, peruutan sitten kaupat ja annan hyvikkeeksi muutaman sata-markkasen. Kaikki viisaat miehet eiv?t sit? voisi tehd?k??n, mutta Herpertti vaikka piippuansa sytyttelisi semmoisilla paperiliuskoilla."

- "Ei ole hyv? leikki? tuommoisilla asioilla", arveli tuomari.

- "Hohoo!" vastasi Kaulio "kyll? min? asiani vastaan."

- "Ent?p?s", pisti nimismies v?liin; "ent?p?s, jos kosiminen k?visi hullusti?"

- "Arvoisa veli ja ritari!" huudahti Kaulio; "ett?k? min? saisin rukkaset, vai mik? oli meininkisi?"

- "Ja ne saat kanssa ilman mit??n meininki?k??n", tokaisi j?lleen maanmittari.

- "Vai niin, soo!" ylpeili Herpertti. "No ellen min? ole huomenna viimeist??n kello seitsem?n illalla pappilassa, niin l?yt?? herra ja inseny?ri, kotia tultuaan, tallissansa minun parhaan oriini, josta olen maksanut 2000 markkaa, viel?p? rahat lautaan, ilman mit??n velkakirjaa. Min? voisin vaatia samanlaista vedonmaksua, jos voitan, mutta koska semmoinen taitaisi k?yd? v?h?n vaikeanlaiseksi herra inseny?rille, niin tyydyn min? siihenkin, ett? herra inseny?ri saa pikkuisen h?vet?."

Pidot loppuivat, niinkuin tavallista on, vasta aamupuolella y?t?, jolloin vieraat hajosivat, kokoontuakseen seuraavana iltana pappilaan.

* * * * *

Konkkalan pieness? torpassa asui nuori Lauri torppari sisarensa Annin ja vanhan, kivulloisen ?itins? kanssa. K?yhi? he olivat, mutta hurskaita ihmisi?. Puhtaus ja j?rjestys vallitsi pieness? torpassa sek? sis?ll? ett? ulkona. Pihana oli soma nurmikko aidattuna erilleen ulkohuoneista. Olipa m?enp?iv?npuoleisella rinteell? v?h?inen kasvitarhakin, johon Anni suurilla ponnistuksilla oli istuttanut muutaman omenapuun ja kymmenkunnan marjapensaita. Pieni oli pirtti, mutta puhdas ja valoisa. Lattia oli pesty, uuni valaistu. Olipa sein?ll? v?h?inen hylly ja siin? raamatun ja virsikirjan vieress? muutamia muitakin kirjoja. Oli siin? Suomen kansan historia, oli siin? Oksasen ja Suonion runot ja moniahta vuosikerta Uutta Suometartakin. Hiljaista tyytyv?isyytt? tiesi tuvassa kaikki. Yksin sairas ?itikin, joka ei moneen vuoteen en?? ollut kyennyt nousemaan vuoteeltaan - h?nkin n?ytti iloiselta ja tyytyv?iselt?. Veljen ja sisaren v?lill? vallitsi mit? hellin rakkaus. Kumpikin koettelivat kilvan huojentaa toistensa t?it? ja vaivoja ja yksin voimin hoitelivat vanhaa ?iti?ns?.

Suuri kunnia oli tapahtunut t?n??n Konkkalan pienelle torpalle, sill? itse talon is?nt?, Herpertti Kaulio, oli t?n??n tullut sinne uljaalla oriillansa. Tuossa h?n nyt istui p?yd?n p??ss?, k?si puuskassa, puhellen torpparinsa kanssa suosiollisesti ilmoista ja vuodentulon toiveista.

- "Lauri", sanoi h?n v?h?n ajan per?st?. "K?skep?s Matti sis??n."

Matti renki ilmaantui kynnykselle.

- "Matti", sanoi Kaulio, osoittaen p?yd?lle panemaansa hopeahelaista piippua ja kaunista tupakkikukkaroa. "Matti, panes mulle piippuun ja mene sitten matkaas."

Matti teki kuten oli k?sketty, pani n?yr?sti piippuun ja yht? n?yr?sti meni pois.

Kaulion is?nt? istui kauan aikaa mahtavassa asennossa ja katseli mahtavasti ymp?rilleen, syljeskeli viel? mahtavammin ja puhkesi viimein puhumaan.

- "Tied?ttek?s nyt oikeen", kysyi h?n, "mit? varten min? olen t?n??n tehnyt t?llaisen kunnian, ett? olen ajanut t?nne parhaalla orallani?"

- "Mahtaa olla t?rkeit? asioita, is?nt?", vastasi Lauri, "sill? harvoinpa t?mm?ist? on tapahtunut."

- "Niin onkin, niin onkin", lausui is?nt? tyytyv?isen? ja nauroi niinkuin hyv?llekin asialle. "Enk? min? luule t?ss? tarvittavan pitki? puheita niinkuin tieteellisess? tahi valtiollisessa tarkoituksessa, sill? olettehan te yksinkertaisia ihmisi?. Lyhvimm?st? t?rkiimp??n: min? olen tullut t?nne tahtomaan Annia vaimokseni. Ja niin min? nyt meinaan, ett? me Laurin kanssa suoraa p??t? l?hdemme t??lt? pappilaan kuulutuskirjaa ottamaan."

Lauri ja Anni seisoivat h?mm?stynein?. T?m? oli niin ?kkin?ist?, niin odottamatonta kuin salama selv?lt? taivaalta. Anni ei n?kynyt voivan k?sitt?? asiata ensink??n. Kalpeana ja s?ik?htyneen? katseli h?n vuoroin velje?ns?, vuoroin ankaraa is?nt??, joka nyt oli puhunut jotakin niin kamalata, ettei Annin pieneen p??kk?seen tuo ajatus viel? voinut sijaansa saada.

Kaulio katseli riemastuksella t?t? h?mm?styst?.

- "No-no", virkkoi h?n kotvasen kuluttua. "Kovinpa n?ytte s?ik?ht?neen, hyv?t yst?v?t. Mutta onhan se tiettykin, etteh?n ole voineet - puhuakseni tieteellisess? katsannossa - t?mm?ist? onnen potkausta odottaakaan. No, Anni, tulepas nyt t?nne!"

Niinkuin haavoitettu otus parkaisee ja hurjasti sy?ksee syrj??n, niin parkaisi Anni raukkakin ja riensi tuvasta ulos.

- "Is?nt?", sanoi Lauri vakavasti, "ei nyt sent??n pit?isi tehd? pilaa tyt?st? t?mm?isill? puheilla."

- "Eip? minulla ole aikaa pilapuheisin teid?n kanssanne. Pane p??llesi pian ja l?hdet??n pappilaan."

- "Kiitoksia paljon, is?nt?, meille tekem?st?nne kunniasta, vaan enh?n min? ... tuota ... ole toisen niinkuin ... asiata ratkaisemassa."

- "Kukas sitten?" kysyi Herpertti aivan kummastuneena.

- "Anni p??tt?k??n itse. Se on ihan h?nen asiansa," vastasi Lauri.

- "Mit? joutavia? Tied?nh?n min?, ett? h?n suostuu. Vai ei torpan tytt? ottaisi pit?j?n rikkainta is?nt??? Ja tuossa", lis?si Kaulio, "tuossa on lahja morsiamelle." Sen sanottuaan, veti h?n lompakostaan viidensadan markan setelin ja viskasi sen p?yd?lle.

- "Malttakaa v?h?n", sanoi Lauri. "Min? k?yn kysym??n Annilta."

Anni parka oli paennut kylm??n aittaan.

- "Anni!" sano Lauri, "sin? olet itse kuullut, mill? asialla Kaulio meill? on. Mit?s sanot?"

Anni loi kauniit silm?ns? veljeen ja katseli h?nt? hetkisen, ik??nkuin tutkistellen Laurin omaa ajatusta. Mutta Lauri oli kamalan totinen; ei v?r?ysk??n h?nen kasvoissansa osoittanut h?nen syd?mmens? ajatusta.

- "Anni!" virkkoi h?n uudestaan. "Is?nt? tuolla tahtoo vastausta. K?yh?st? torpan tyt?st? saattaa ... tuota ... tulla niinkuin rikkaan talon em?nt?. Mit?s sin? vastaat?"

Tulvana sy?ks?htiv?t kyyneleet Annin silmist?. H?n heitt?ytyi veljens? kaulaan.

- "Veli, armas veli!" huusi h?n. "Sin? olet t?h?n asti ollut niin hyv?, - tahdotkos sitten nyt panna minut turmioon? Armas veli! ?l? pakoita minua menem??n tuolle miehelle. Anna minun olla luonasi. Jos en jaksakaan sinua suuresti auttaa, niin hoidanhan min? toki vanhaa ?iti parkaa. ?l?, rakas veli, hylk?? minua!"

Hell?sti silitteli Lauri nyyhkiv?n sisarensa hivuksia.

- "Sisko kulta!" sanoi h?n. "En min? aikonut pakoittaa sinua. Arvelin vaan niin puolin, ett? sinun pit?isi itsesi ratkaista asiasi, vaikka kovin kivistelikin syd?nt?ni, kun aattelin, ett? meid?n m?kki j?isi sinua vaille. Mutta nyt on mieleni taas levossa. Ollaan yhdess?, sisko, ollaan yhdess? kuten t?h?nkin asti, k?yhin?, mutta tyytyv?isin?. ?l? nyt huoli itke? en??, ?l? itke! Istu nyt t?ss?, niin min? k?yn ilmoittamassa asian Kaulion is?nn?lle."

Kaulio istui p?yd?n p??ss?, vedellen savuja potrasta piipustaan. Kesken h?nen ylpeit? ajatuksiaan siit?, kuinka muka torpan tytt? on ilomielin vastaan ottava h?nen tarjouksensa, - kesken n?it? ajatuksia iski sent??n h?nen mieleens?: mit?h?n, jos tytt? r??sy panisi vastaan? Voi kuinka tuo kelvoton ajatus myller?itsi Kaulion syd?mmen aivan yl?s alaisin ja saattoi siin? kaikki h?ijyt hengett?ret liikkeelle. Kirous, pahansuomus, uhka ja kostonhimo, - kas n?m? ne nyt alkoivat kamalan tanssinsa Kaulio paran syd?mmess?. Ylpeys se sent??n sai hetkeksi ylivallan, ja muut h?ijyt olennot pakenivat j?lleen - syd?mmest?k? pois? Ei, ne piiloittuivat vaan sen lukemattomiin salaisiin kammioihin, tullakseen sopivassa tilaisuudessa j?lleen esiin. -

Lauri astui sis??n,

- "Is?nt? hyv?", lausui h?n, "meid?n Anni kiitt?? teit? siit? kunniasta, mink? olette h?nelle tehneet. Mutta", - Lauri pys?htyi, ja samassa nuo h?ijyt henget Kaulion syd?mmess? tulivat taas esiin ja alkoivat huiman temmellyksens?. "Mutta", jatkoi Lauri, "kyll?h?n te tied?tte paremmin kuin min?, ett? avioliitto on sent??n t?rke? asia ... ja jos ei siin? niinkuin molemmin puolin ole ... tuota niinkuin veisataan ett? 'rakkaull' syd?mmet sido', niin semmoinen avioliitto on v?h?n niinkuin nurinp?inen."

- "?l? nurita, ?l?k? narita, vaan pane p??llesi ja menn??n pappilaan!"

- "No tuota ... ei taida siit? pappilan reissusta tulla mit??n ehj??."

- "Mit??! Mit? sin? tarkoitat, retvana? Puhu suusi puhtaaksi!"

Soimaus nosti veren Antin kasvoihin.

- "Anni ei huoli teist?", sanoi h?n kylm?sti, mutta vakavasti.

- "Vai niin! Vai niin soo! Vai niin vainen!" ?nkytti Kaulio vimmassaan, ja paha vaahto n?kyi h?nen suupieliss?ns?. "Te ette siis pelk??, hylj?tess?nne minun moistani miest?? No niin! Mit?p?s min? tuosta! Enh?n voi muuta kuin nauraa. Hahaha! Ja luuletko sin?, typer? mies, ett? Herpertti Kaulio oikein todenteolla on tarjouksensa tehnyt? Pilaa se oli alusta loppuun, sulaa pilaa, voidakseni vaan nauraa teid?n tyhmyytt?nne, sinun sek? tytt? raukan. Hahaha!"

Lauri oikaisi solean, miehekk??n vartalonsa.

- "Ottakaa takaisin, is?nt?, n?m? sananne, sill? min? en salli pilkata sisartani enk? itse?ni."

- "Min? viisi tuommoisen miehen sallimisesta. Pilkkaa olen tehnyt, ja saadaanpa t?lle asialle herrain seurassa nauraa monta aikaa. Hahaha!"

- "Is?nt?", virkkoi Lauri, ja h?nen silm?ns? iskiv?t suuttumuksen tulta. "Min? olen k?yh? mies, mutta kunniaani en anna solvata. Ja sen vuoksi teette oikein, jos l?hdette t?st? talosta ennenkuin mit??n pahaa tapahtuu."

- "Tied?tk? sin?, poika nulikka", kiljasi Kaulio, "kenenk? tupa t?m? on? T?st? l?hden milloin tahdon ja olen t??ll? niin kauan kuin tahdon."

- "Torppa on teid?n", vastasi Lauri, "mutta nyt olen min? t?ss? is?nt?n?, ja ellette hyv?ll? l?hde, niin t?ytyy minun n?ytt?? teille se paikka, mist? salvumies on viisi hirtt? poikki ly?nyt."

- "Suus kiini, penikka!" tiuskasi is?nt? vimmoissaan ja kohotti piipun, ly?d?kseén sill? Lauria.

Mutta samassa sieppasi Lauri Herpertti? toisella k?dell? kauluksesta, toisella vy?t?isist?, ja ennenkuin Herpertti ehti ??nn?ht??k??n, oli Lauri h?net viskannut ulos pihalle. Kumahti vaan silloin hanki, kun suuri Herpetti is?nt? lensi siihen suin p?in.

* * * * *

Pappilassa odottivat herrat turhaan Kauliota. Kello l?i 7, mutta h?nt? ei kuulunut, eik? kuulunut h?nt? viel? puolenkaan y?n aikana, jolloin vieraat viimeinkin l?ksiv?t kotiansa, naureskellen ja ivaten Herpertin rukkasia.

Mutta maanmittarin tallissa seisoi, h?nen kotiin tullessaan uljas, kahden tuhannen maksava orit.