/0/3073/coverbig.jpg?v=256e20105b88a8eec8bf9888354e8f42)
Bartek Sankari by Henryk Sienkiewicz
Bartek Sankari by Henryk Sienkiewicz
Sankarini nimi oli Bartek Slovik. Mutta kuin h?nen, h?nt? puhuteltaessa, oli tapana muljottaa silmi??n, kutsuivat naapurit h?nt? Bartek Korppisilm?ksi. Ja kuin oikein tarkalle otettiin, ei h?nell? juuri ollutkaan mit??n satakielen ominaisuutta-slovik merkitsee satakieli -sit? vastoin olivat h?nen lahjansa ja todellisen alkuper?inen yksinkertaisuutensa hankkineet h?nelle lis?nimen "tyhm? Bartek". Se olikin enimmin tunnettu ja kaikissa tapauksissa ainoa, joka kuuluu t?h?n juttuun, vaikka Bartekilla viel? oli nelj?skin virallinen nimi.
Kuin nimitt?in puolalaiset sanat czlovick: ihminen, ja slovick: satakieli, kuuluvat samalta saksalaisen korvaan, ja saksalaiset sivistytt?misen nimess? mielell??n k??nt?v?t raa'at slaavilaiset sanat oikeaksi kultuurikieleksi, oli er??ss? tilaisuudessa tapahtunut seuraava keskustelu:
-Mik? nimesi? kysyi saksalainen upseeri Bartekilta.
-Slovik.
-Scsloik? Vai niin. Hyv?!
Ja upseeri kirjoitti h?nen nimekseen "Ihminen".
Bartek oli kotosin Pognembinin kyl?st?. On monta sen nimist? kyl?? sek? Poznanin (Posenin) suuriherttuakunnassa ett? vanhan tasavallan muissa osissa. Paitsi maapalstaansa, t?lli??n ja paria lehm??, oli h?nell? kimo hevonen ja vaimonsa Magda. Sellaisten olosuhteiden vallitessa saattoi h?n el?? rauhassa ja levossa kaiken sen viisauden nojassa, joka l?ytyy seuraavassa puolalaisen kansanlaulun p?tk?ss?:
Magda oli vaimonsa ja kimo hevosensa,
Kyll' Herra aina huolen pit?? h?nen parhaaksensa.
Siten kului h?nen el?m?ns? aivan niin kuin Jumala tahtoi, ja vasta kuin Jumala tahtoi sotaa, k?vi Bartek hiukan levottomaksi. Tuli sana, ett? piti l?hte? mies talosta, j?tt?? koti ja heitt?? kaikki vaimojen huostaan. Pognembinin v?ki oli hyvin k?yh??. Talvella oli Bartekin tapa k?yd? tehtaissa ty?ss? ja siten ansaita v?h?n elatuksen lis??. Mutta mit? oli nyt teht?v?? Kuka tiet?isi milloin sota ranskalaisia vastaan p??ttyy? Kuin Magda oli lukenut julistuksen, alkoi h?n s?tti? ja sanoi: "Perik??n turmio heid?t kaikki! Vaikka sin? oletkin sellainen raukka, k?yt sent??n s??likseni! Ranskalaiset kyll? hakkaavat p??n sinulta poikki!"
Bartek tunsi ett? h?nen vaimonsa puhui j?rkev?sti. H?n pelk?si ranskalaisia kuin ruttoa, ja sit? paitsi sai h?n paljon uutta ajateltavaa. Mit? olivat ranskalaiset h?nelle tehneet? Mink? t?hden piti h?nen marssia tuohon kauheaan, tuntemattomaan maahan, jossa ei l?ytynyt ainoatakaan s??liv?ist? ihmist?? Kaiken sen aikaa kuin h?n oli oleskellut Pognembiniss?, oli se tuntunut h?nest? hyvinkin v?h?p?t?iselt?, mutta kuin h?n nyt oli saanut k?skyn marssia sielt? pois, huomasi h?n vasta, ett? siell? kaikissa tapauksissa oli parempi olla kuin miss??n muualla. Mutta mik??n ei auttanut, sallima niin vaati, ja h?nen t?ytyi pois. Bartek syleili vaimoaan ja kaksivuotiasta Franekiansa, sylk?si, teki ristinmerkin ja l?ksi t?llist?. Magda h?nen j?less??n. Ei heid?n hyv?stij?tt?ns? ollut mik??n erinomaisen liikuttava. H?n ja poika nyyhkyttiv?t, mutta Bartek puheli koko ajan: "No, no, ole nyt levollinen!" Niin tulivat he tielle. Vasta siell? he n?kiv?t, ett? koko Pognembiniss? tapahtui aivan samaa kuin heill?.
Koko kyl? on liikkeell?. Maantie on t?ynn? kutsunnan saaneita sotilaita, jotka menev?t rautatien asemalle, vaimojen ja lapsien, vanhusten ja koirain saattamina. Joukko on alakuloinen. Ainoastaan jotkut nuoret pojat piippu uljaasti suussa n?ytt?v?t aivan v?li?pit?m?tt?milt?; muutamat heist? ovat jo p?iss??n hyv?ksi aluksi ja r?yh??v?t k?he?ll? ??nell?.
Er?s Pognembinin saksalaisista siirtolaisista alkaa pelk?st? surusta laulaa "Die Wacht am Rhein"[1]. Koko tuo kirjava joukko, josta siell? t??ll? santarmin pistimet loistavat, rient?? huutaen, meluten ja r?histen aitoviert? kyl?n toiseen p??h?n. Vaimot ovat huutaen heitt?ytyneet sotilasten kaulaan. Vanha akka n?ytt?? keltaista hammasta ja puristaa uhaten nyrkki??n. Toinen huutaa kovalla ??nell?: "Jumala kostaa teille meid?n kyyneleemme". Kuuluu huutoja: "Franek! Kuska! Jusek!-hyv?sti!" Koirat ulvovat, kirkonkello l?pp??. Pappi itse rukoilee kuolemaan vihityiden puolesta. Eih?n monikaan niist?, jotka nyt ovat matkalla rautatien asemalle, en?? palaja kotia. Sota ottaa heid?t kaikki tyyni, mutta sota ei anna heit? takasin. Aurat ruostuvat maassa, sill? Pognembin on julistanut sodan Ranskalle. Pognembin ei laisinkaan saattanut k?rsi? Ranskan keisarin Napoleon III:n ylivaltaa, ja Espanjan perint?asia on koskettanut sit? hyvin l?helt?. Kirkonkello kutsuu v?en t?nne, ja tuolla se jo tulee aidan takana. Joukko kulkee ristin ohi. Kaskit ja kyp?r?t lent?v?t pois p??st?. Tomu peitt?? kultapilven tavoin tien, sill? p?iv? on kuiva ja l?mmin. Molemmin puolin keinuttaa vilja t?ytel?isi?, raskaita t?hki??n ja taipuu tuulenpuuskista, joita silloin t?ll?in k?y hiljalleen yli maan. Ylh??ll? sinerv?ss? ilmassa leivoset liihoittelevat ja visertelev?t syd?mmens? pohjasta.
[1] "Reinin vartija"-Saksan kansallislaulu.
Asemalla. Yh? uusia joukkoja. Siell? on naapurikylist?kin kutsutuita sotilaita. Yl?- ja Ala-Krzywdasta, Niedolasta ja Mizerovista. Sit? liikett?, melua ja h?lin??! Asemarakennuksen sein?t ovat julistuksia t?ynn?. Ne puhuvat sodasta "Jumalan ja is?nmaan puolesta". Nostov?ki rient?? puolustamaan vaimojaan, lapsiaan, talojaan ja kotiaan, joita vihollinen uhkaa, ja ranskalaiset ovat eritt?inkin hirmustuneita Pognembiniin, Yl?- ja Ala-Krzywdaan, Niedolaan ja Mizeroviin. Niin ainakin niist? tuntuu, jotka lukevat julistuksia. Yh? uusia joukkoja saapuu asemalle. Odotushuoneitten ilma t?yttyy tupakansavusta, joka peitt?? julistukset. On vaikea h?lin?ss? ymm?rt?? toisen puhetta. V?ke? tulee ja menee, huudetaan ja melutaan. Odotussillalta kuuluu saksalaista komennusta, jonka kiivat sanat tuntuvat lyhyilt?, varmoilta, vastustamattomilta.
Kello l?pp??. Et??lt? kuuluu veturin puuhkuaminen, yh? l?hemp?? ja selvemmin. Sota se on, joka l?hestyy.
Kello soi toisen kerran. V?ristys valtaa kaikki. Er?s vaimo alkaa huutaa: "Tuolla ne tulevat, tuolla ne tulevat..." toinen ??ni lopettaa h?nen ajatuksensa, kuuluen yli kaikkien: "Ranskalaiset tulevat!" Ja hetkeksi valtaa pelko ei ainoastaan naisia, vaan my?skin Sedanin vastaisia sankareita.
Juna pys?htyy asemalle. Kaikista aukoista n?kyy punareunaisia lakkeja ja pukuja. Sotamiehi? on kuin muurahaisia. Tavaravaunuista kuumoittaa tykkien pitk?t, mustat rungot. Pistinmets? kasvaa avonaisista vaunuista. Arvattavasti on sotilaita k?sketty laulamaan, sill? koko junaa ravistuttavat voimakkaat mies-??net. Mahtavuutta ja voimaa uhkuaa tuosta junasta, jonka p??t? on mahdoton n?hd?...
Odotussillalle on ruvettu j?rjest?m??n rekryyttej?. Ken voi, sanoo viel? j??hyv?iset. Bartek viuhtoo nyrkeill??n, kuin myllyn siivill? ja muljottaa silmi??n.
-Hyv?sti Magda!
-Ah-poika parkani!
-Nyt et koskaan en?? n?e minua!
-Ei, en koskaan!
-Ei voi auttaa...
-Pyh? neitsyt suojelkoon sinua!
-Hyv?sti! Ja pid? kodista huolta!
Vaimo lankesi itkien h?nen kaulaansa.
-Jumala sinua varjelkoon.
Nyt tuli viimeinen hetki. Naisten nyyhkytykset, itku ja valitus voittaa hetkeksi kaiken muun. Hyv?sti, hyv?sti! Mutta sotamiehet on jo erotettu j?rjest?m?tt?m?st? joukosta. Ne muodostavat jo jonkunlaisen mustan, kiinte?n joukkion, joka vet?ytyy kokoon neli?ihin ja suunnitelmiin ja alkaa liikkua koneen kaikella levollisuudella ja s??nn?llisyydell?. "Sis??n!" kuului komento. Neli?t ja suunnitelmat katkeavat keskelt?, liestyv?t pitkin? jonoina vaunujen luo ja katoavat sis??n. Kaukana vihelt?? veturi ja ty?nt?? suuria, harmaita savupilvi?. Sitten se s?hisee kuin lohik??rme ja sy?ksee alhaalta h?yryvirtoja. Naisten valitus on korkeimmillaan. Muutamat peitt?v?t esiliinoilla kasvojaan, toiset ojentavat k?si??n vaunujen j?lkeen. Nyyhkytt?v?t ??net kertovat miestens? ja poikainsa nimi?.
-"Hyv?sti Bartek!" huutaa Magda. "N?yt? nyt ett? pid?t puoltasi! Pyh? neitsyt sinua suojelkoon. Hyv?sti! Ah-Jumala armahtakoon!..."
-Ja pid? sin? huolta kodistamme-huutaa Bartek.
Yht'?kki? nyk?hti juna. Vaunut ty?nt?ytyiv?t toisiaan vastaan ja alkoivat liikkua.
-Muista ett? sinulla on vaimo ja lapsi-huusi Magda juostessaan junan j?less?. Hyv?sti Is?n, Pojan ja Pyh?n Hengen nimeen-hyv?sti!
Junan vauhti eneni enenemist??n ja mukanaan se vei Pognembinin, Yl?- ja
Ala-Krzywdan, Niedolan ja Mizerovin sotilaat.
Sunlit hours found their affection glimmering, while moonlit nights ignited reckless desire. But when Brandon learned his beloved might last only half a year, he coolly handed Millie divorce papers, murmuring, "This is all for appearances; we'll get married again once she's calmed down." Millie, spine straight and cheeks dry, felt her pulse go hollow. The sham split grew permanent; she quietly ended their unborn child and stepped into a new beginning. Brandon unraveled, his car tearing down the street, unwilling to let go of the woman he'd discarded, pleading for her to look back just once.
Years ago, Cathy's husband threw himself into danger to save her. Then fate cut the cord-after the accident, he remembered everyone but the woman he'd once died for. On their third anniversary, he betrayed her, and that night she signed the divorce. Freed, she dusted off her hidden brilliance: miracle healer, racing legend, elite hacker, visionary designer. When his memories roared back, regret did, too. He stormed her wedding, pleading, "Cathy, please, one more chance!" But a certain trillionaire held her close and huffed, "Honey, someone's asking for trouble."
Gabriela learned her boyfriend had been two-timing her and writing her off as a brainless bimbo, so she drowned her heartache in reckless adventure. One sultry blackout night she tumbled into bed with a stranger, then slunk away at dawn, convinced she'd succumbed to a notorious playboy. She prayed she'd never see him again. Yet the man beneath those sheets was actually Wesley, the decisive, ice-cool, unshakeable CEO who signed her paychecks. Assuming her heart was elsewhere, Wesley returned to the office cloaked in calm, but every polite smile masked a dark surge of possessive jealousy.
Isabelle Everett's perfect life crumbles when her billionaire husband, Damion Ryder, serves her divorce papers on their anniversary. Betrayal, heartbreak, and deceit propel her into a six-year journey of self-discovery. Now, with secrets exposed and old flames rekindled, Isabelle must choose between the man who broke her heart or her high school sweetheart, the one who's always loved her but has an ulterior motive. Will forgiveness transform their lives, or will the past destroy their future?
The whispers said that out of bitter jealousy, Hadley shoved Eric's beloved down the stairs, robbing the unborn child of life. To avenge, Eric forced Hadley abroad and completely cut her off. Years later, she reemerged, and they felt like strangers. When they met again, she was the nightclub's star, with men ready to pay fortunes just to glimpse her elusive performance. Unable to contain himself, Eric blocked her path, asking, "Is this truly how you earn a living now? Why not come back to me?" Hadley's lips curved faintly. "If you’re eager to see me, you’d better join the queue, darling."
Katherine endured mistreatment for three years as Julian's wife, sacrificing everything for love. But when his sister drugged her and sent her to a client's bed, Katherine finally snapped. She left behind divorce papers, walking away from the toxic marriage. Years later, Katherine returned as a radiant star with the world at her feet. When Julian saw her again, he couldn't ignore the uncanny resemblance between her new love and himself. He had been nothing but a stand-in for someone else. Desperate to make sense of the past, Julian pressed Katherine, asking, "Did I mean nothing to you?"
© 2018-now CHANGDU (HK) TECHNOLOGY LIMITED
6/F MANULIFE PLACE 348 KWUN TONG ROAD KL
TOP