Bartek Sankari by Henryk Sienkiewicz
Bartek Sankari by Henryk Sienkiewicz
Sankarini nimi oli Bartek Slovik. Mutta kuin h?nen, h?nt? puhuteltaessa, oli tapana muljottaa silmi??n, kutsuivat naapurit h?nt? Bartek Korppisilm?ksi. Ja kuin oikein tarkalle otettiin, ei h?nell? juuri ollutkaan mit??n satakielen ominaisuutta-slovik merkitsee satakieli -sit? vastoin olivat h?nen lahjansa ja todellisen alkuper?inen yksinkertaisuutensa hankkineet h?nelle lis?nimen "tyhm? Bartek". Se olikin enimmin tunnettu ja kaikissa tapauksissa ainoa, joka kuuluu t?h?n juttuun, vaikka Bartekilla viel? oli nelj?skin virallinen nimi.
Kuin nimitt?in puolalaiset sanat czlovick: ihminen, ja slovick: satakieli, kuuluvat samalta saksalaisen korvaan, ja saksalaiset sivistytt?misen nimess? mielell??n k??nt?v?t raa'at slaavilaiset sanat oikeaksi kultuurikieleksi, oli er??ss? tilaisuudessa tapahtunut seuraava keskustelu:
-Mik? nimesi? kysyi saksalainen upseeri Bartekilta.
-Slovik.
-Scsloik? Vai niin. Hyv?!
Ja upseeri kirjoitti h?nen nimekseen "Ihminen".
Bartek oli kotosin Pognembinin kyl?st?. On monta sen nimist? kyl?? sek? Poznanin (Posenin) suuriherttuakunnassa ett? vanhan tasavallan muissa osissa. Paitsi maapalstaansa, t?lli??n ja paria lehm??, oli h?nell? kimo hevonen ja vaimonsa Magda. Sellaisten olosuhteiden vallitessa saattoi h?n el?? rauhassa ja levossa kaiken sen viisauden nojassa, joka l?ytyy seuraavassa puolalaisen kansanlaulun p?tk?ss?:
Magda oli vaimonsa ja kimo hevosensa,
Kyll' Herra aina huolen pit?? h?nen parhaaksensa.
Siten kului h?nen el?m?ns? aivan niin kuin Jumala tahtoi, ja vasta kuin Jumala tahtoi sotaa, k?vi Bartek hiukan levottomaksi. Tuli sana, ett? piti l?hte? mies talosta, j?tt?? koti ja heitt?? kaikki vaimojen huostaan. Pognembinin v?ki oli hyvin k?yh??. Talvella oli Bartekin tapa k?yd? tehtaissa ty?ss? ja siten ansaita v?h?n elatuksen lis??. Mutta mit? oli nyt teht?v?? Kuka tiet?isi milloin sota ranskalaisia vastaan p??ttyy? Kuin Magda oli lukenut julistuksen, alkoi h?n s?tti? ja sanoi: "Perik??n turmio heid?t kaikki! Vaikka sin? oletkin sellainen raukka, k?yt sent??n s??likseni! Ranskalaiset kyll? hakkaavat p??n sinulta poikki!"
Bartek tunsi ett? h?nen vaimonsa puhui j?rkev?sti. H?n pelk?si ranskalaisia kuin ruttoa, ja sit? paitsi sai h?n paljon uutta ajateltavaa. Mit? olivat ranskalaiset h?nelle tehneet? Mink? t?hden piti h?nen marssia tuohon kauheaan, tuntemattomaan maahan, jossa ei l?ytynyt ainoatakaan s??liv?ist? ihmist?? Kaiken sen aikaa kuin h?n oli oleskellut Pognembiniss?, oli se tuntunut h?nest? hyvinkin v?h?p?t?iselt?, mutta kuin h?n nyt oli saanut k?skyn marssia sielt? pois, huomasi h?n vasta, ett? siell? kaikissa tapauksissa oli parempi olla kuin miss??n muualla. Mutta mik??n ei auttanut, sallima niin vaati, ja h?nen t?ytyi pois. Bartek syleili vaimoaan ja kaksivuotiasta Franekiansa, sylk?si, teki ristinmerkin ja l?ksi t?llist?. Magda h?nen j?less??n. Ei heid?n hyv?stij?tt?ns? ollut mik??n erinomaisen liikuttava. H?n ja poika nyyhkyttiv?t, mutta Bartek puheli koko ajan: "No, no, ole nyt levollinen!" Niin tulivat he tielle. Vasta siell? he n?kiv?t, ett? koko Pognembiniss? tapahtui aivan samaa kuin heill?.
Koko kyl? on liikkeell?. Maantie on t?ynn? kutsunnan saaneita sotilaita, jotka menev?t rautatien asemalle, vaimojen ja lapsien, vanhusten ja koirain saattamina. Joukko on alakuloinen. Ainoastaan jotkut nuoret pojat piippu uljaasti suussa n?ytt?v?t aivan v?li?pit?m?tt?milt?; muutamat heist? ovat jo p?iss??n hyv?ksi aluksi ja r?yh??v?t k?he?ll? ??nell?.
Er?s Pognembinin saksalaisista siirtolaisista alkaa pelk?st? surusta laulaa "Die Wacht am Rhein"[1]. Koko tuo kirjava joukko, josta siell? t??ll? santarmin pistimet loistavat, rient?? huutaen, meluten ja r?histen aitoviert? kyl?n toiseen p??h?n. Vaimot ovat huutaen heitt?ytyneet sotilasten kaulaan. Vanha akka n?ytt?? keltaista hammasta ja puristaa uhaten nyrkki??n. Toinen huutaa kovalla ??nell?: "Jumala kostaa teille meid?n kyyneleemme". Kuuluu huutoja: "Franek! Kuska! Jusek!-hyv?sti!" Koirat ulvovat, kirkonkello l?pp??. Pappi itse rukoilee kuolemaan vihityiden puolesta. Eih?n monikaan niist?, jotka nyt ovat matkalla rautatien asemalle, en?? palaja kotia. Sota ottaa heid?t kaikki tyyni, mutta sota ei anna heit? takasin. Aurat ruostuvat maassa, sill? Pognembin on julistanut sodan Ranskalle. Pognembin ei laisinkaan saattanut k?rsi? Ranskan keisarin Napoleon III:n ylivaltaa, ja Espanjan perint?asia on koskettanut sit? hyvin l?helt?. Kirkonkello kutsuu v?en t?nne, ja tuolla se jo tulee aidan takana. Joukko kulkee ristin ohi. Kaskit ja kyp?r?t lent?v?t pois p??st?. Tomu peitt?? kultapilven tavoin tien, sill? p?iv? on kuiva ja l?mmin. Molemmin puolin keinuttaa vilja t?ytel?isi?, raskaita t?hki??n ja taipuu tuulenpuuskista, joita silloin t?ll?in k?y hiljalleen yli maan. Ylh??ll? sinerv?ss? ilmassa leivoset liihoittelevat ja visertelev?t syd?mmens? pohjasta.
[1] "Reinin vartija"-Saksan kansallislaulu.
Asemalla. Yh? uusia joukkoja. Siell? on naapurikylist?kin kutsutuita sotilaita. Yl?- ja Ala-Krzywdasta, Niedolasta ja Mizerovista. Sit? liikett?, melua ja h?lin??! Asemarakennuksen sein?t ovat julistuksia t?ynn?. Ne puhuvat sodasta "Jumalan ja is?nmaan puolesta". Nostov?ki rient?? puolustamaan vaimojaan, lapsiaan, talojaan ja kotiaan, joita vihollinen uhkaa, ja ranskalaiset ovat eritt?inkin hirmustuneita Pognembiniin, Yl?- ja Ala-Krzywdaan, Niedolaan ja Mizeroviin. Niin ainakin niist? tuntuu, jotka lukevat julistuksia. Yh? uusia joukkoja saapuu asemalle. Odotushuoneitten ilma t?yttyy tupakansavusta, joka peitt?? julistukset. On vaikea h?lin?ss? ymm?rt?? toisen puhetta. V?ke? tulee ja menee, huudetaan ja melutaan. Odotussillalta kuuluu saksalaista komennusta, jonka kiivat sanat tuntuvat lyhyilt?, varmoilta, vastustamattomilta.
Kello l?pp??. Et??lt? kuuluu veturin puuhkuaminen, yh? l?hemp?? ja selvemmin. Sota se on, joka l?hestyy.
Kello soi toisen kerran. V?ristys valtaa kaikki. Er?s vaimo alkaa huutaa: "Tuolla ne tulevat, tuolla ne tulevat..." toinen ??ni lopettaa h?nen ajatuksensa, kuuluen yli kaikkien: "Ranskalaiset tulevat!" Ja hetkeksi valtaa pelko ei ainoastaan naisia, vaan my?skin Sedanin vastaisia sankareita.
Juna pys?htyy asemalle. Kaikista aukoista n?kyy punareunaisia lakkeja ja pukuja. Sotamiehi? on kuin muurahaisia. Tavaravaunuista kuumoittaa tykkien pitk?t, mustat rungot. Pistinmets? kasvaa avonaisista vaunuista. Arvattavasti on sotilaita k?sketty laulamaan, sill? koko junaa ravistuttavat voimakkaat mies-??net. Mahtavuutta ja voimaa uhkuaa tuosta junasta, jonka p??t? on mahdoton n?hd?...
Odotussillalle on ruvettu j?rjest?m??n rekryyttej?. Ken voi, sanoo viel? j??hyv?iset. Bartek viuhtoo nyrkeill??n, kuin myllyn siivill? ja muljottaa silmi??n.
-Hyv?sti Magda!
-Ah-poika parkani!
-Nyt et koskaan en?? n?e minua!
-Ei, en koskaan!
-Ei voi auttaa...
-Pyh? neitsyt suojelkoon sinua!
-Hyv?sti! Ja pid? kodista huolta!
Vaimo lankesi itkien h?nen kaulaansa.
-Jumala sinua varjelkoon.
Nyt tuli viimeinen hetki. Naisten nyyhkytykset, itku ja valitus voittaa hetkeksi kaiken muun. Hyv?sti, hyv?sti! Mutta sotamiehet on jo erotettu j?rjest?m?tt?m?st? joukosta. Ne muodostavat jo jonkunlaisen mustan, kiinte?n joukkion, joka vet?ytyy kokoon neli?ihin ja suunnitelmiin ja alkaa liikkua koneen kaikella levollisuudella ja s??nn?llisyydell?. "Sis??n!" kuului komento. Neli?t ja suunnitelmat katkeavat keskelt?, liestyv?t pitkin? jonoina vaunujen luo ja katoavat sis??n. Kaukana vihelt?? veturi ja ty?nt?? suuria, harmaita savupilvi?. Sitten se s?hisee kuin lohik??rme ja sy?ksee alhaalta h?yryvirtoja. Naisten valitus on korkeimmillaan. Muutamat peitt?v?t esiliinoilla kasvojaan, toiset ojentavat k?si??n vaunujen j?lkeen. Nyyhkytt?v?t ??net kertovat miestens? ja poikainsa nimi?.
-"Hyv?sti Bartek!" huutaa Magda. "N?yt? nyt ett? pid?t puoltasi! Pyh? neitsyt sinua suojelkoon. Hyv?sti! Ah-Jumala armahtakoon!..."
-Ja pid? sin? huolta kodistamme-huutaa Bartek.
Yht'?kki? nyk?hti juna. Vaunut ty?nt?ytyiv?t toisiaan vastaan ja alkoivat liikkua.
-Muista ett? sinulla on vaimo ja lapsi-huusi Magda juostessaan junan j?less?. Hyv?sti Is?n, Pojan ja Pyh?n Hengen nimeen-hyv?sti!
Junan vauhti eneni enenemist??n ja mukanaan se vei Pognembinin, Yl?- ja
Ala-Krzywdan, Niedolan ja Mizerovin sotilaat.
"Lucien, let's get a divorce," I said in a peremptory tone that was long overdue, the most decisive farewell to this absurd marriage. We had been married for exactly three years-three years that, for me, were filled with nothing but endless loneliness and torment. For three years, the husband who should have stood by my side through every storm, Lucien Sullivan, had completely disappeared from my life as if he had never existed. He vanished without a trace, leaving me alone to endure this empty, desolate marriage. Today, I finally received his message: "I'm back. Come pick me up at the airport." When I read his words, my heart leapt with joy, and I raced to the airport, thinking that he finally understood my love and was coming back to me. But his cruelty was far worse than I could have ever imagined-he was accompanied by a pregnant woman, and that woman was Carla, my closest and most trusted friend. In that moment, all of my previous excitement, all my hope, and all of our shared laughter and tears turned into the sharpest of daggers, stabbing into my heart and leaving me gasping for air. Now, all I want is to escape from this place that has left me so broken-to lick my wounds in solitude. Even if these wounds will remain with me for the rest of my life, I refuse to have anything to do with him ever again. He should know that it was his own hand that trampled our love underfoot, that his coldness and betrayal created this irreparable situation. But when he heard those words, he desperately clung to this broken, crumbling marriage, unwilling to let it end-almost as though doing so could rewind time and return everything to how it used to be. "Aurora, come back. I regret everything!" Regret? Those simple words stirred no emotion in me-only endless sadness and fury. My heart let out a frantic, desperate scream: It's too late for any of this!
Hidden for years by the state despite a fortune worth billions, Grace bounced through three foster homes. At her fourth stop, the wealthy Holden family showered her with care, sparking spiteful claims she was a despicable grifter. Those lies died when a university president greeted her. "Professor, your lab's ready." A top CEO presented a folder. "Boss, our profits soared by 300% this year!" An international hacker organization came to her doorstep. "The financial market would crash without you!" Colton, a mysterious tycoon, pinned her softly. "Fun's over. Let's go make some babies." Grace's cheeks flared. "I didn't agree to that!" He slid a black card into her hand. "One island per baby."
Three years into marriage, Brett's past love returned from overseas. Without warning, Caylee received divorce papers. "I've treated you fairly, Caylee. You're too cruel to stay as my wife. Please leave," Brett said. She signed the papers and walked away, knowing her debt for Brett's help was already paid. After that, she entered high society and amazed everyone with her hidden identity. Months later, Brett called in tears, only to hear wedding music. A man replied, "My wife's pregnant. Just move on." Then Caylee's gentle voice came through. "Honey, the wedding is starting. Who is that?" He kissed her. "Just a wrong number."
Kaelyn devoted three years tending to her husband after a terrible accident. But once he was fully recovered, he cast her aside and brought his first love back from abroad. Devastated, Kaelyn decided on a divorce as people mocked her for being discarded. She went on to reinvent herself, becoming a highly sought-after doctor, a champion racer, and an internationally renowned architectural designer. Even then, the traitors sneered in disdain, believing Kaelyn would never find someone. But then the ex-husband’s uncle, a powerful warlord, returned with his army to ask for Kaelyn’s hand in marriage.
After being kicked out of her home, Harlee learned she wasn't the biological daughter of her family. Rumors had it that her impoverished biological family favored sons and planned to profit from her return. Unexpectedly, her real father was a zillionaire, catapulting her into immense wealth and making her the most cherished member of the family. While they anticipated her disgrace, Harlee secretly held design patents worth billions. Celebrated for her brilliance, she was invited to mentor in a national astronomy group, drew interest from wealthy suitors, and caught the eye of a mysterious figure, ascending to legendary status.
On her wedding day, Khloe’s sister connived with her groom, framing her for a crime she didn’t commit. She was sentenced to three years in prison, where she endured much suffering. When Khloe was finally released, her evil sister used their mother to coerce Khloe into an indecent liaison with an elderly man. As fate would have it, Khloe crossed paths with Henrik, the dashing yet ruthless mobster who sought to alter the course of her life. Despite Henrik’s cold exterior, he cherished Khloe like no other. He helped her take retribution from her tormentors and kept her from being bullied again.
© 2018-now CHANGDU (HK) TECHNOLOGY LIMITED
6/F MANULIFE PLACE 348 KWUN TONG ROAD KL
TOP
GOOGLE PLAY