Sota ja rauha III by Leo Tolstoy
Sota ja rauha III by Leo Tolstoy
Vuoden 1811 lopulla alettiin kiihke?sti asestaa ja keskitt?? L?nsi-Europan sotavoimia ja vuonna 1812 siirtyiv?t n?m? voimat - miljoonittain ihmisi? (nekin yhteenlaskettuina, jotka kulettivat ja ruokkivat armeijaa) - l?nnest? it??n Ven?j?n rajoille, jonne my?skin vuodesta 1811 alkoi vet?yty? Ven?j?n voimia. Kes?kuun kahdentenatoista p?iv?n? marssivat L?nsi-Europan sotavoimat Ven?j?n rajojen yli ja sota alkoi eli toisin sanoen tapahtui ihmisj?rke? ja koko inhimillist? luontoa vastaan sotiva tapaus.
Miljoonat ihmiset harjoittivat toisiaan vastaan niin ??rett?m?n paljon pahuutta, petosta, kavallusta, varkautta, v??rennyst? ja v??r?n rahan liikkeellelaskemista, ry?st??, murhapolttoa ja murhia, ettei niit? kokonaisina vuosisatoinakaan jaksa mitk??n maailman tuomio-istuimet aikakirjoihinsa ker?t?. Mutta t?n? aikana eiv?t ihmiset, jotka niin tekiv?t, pit?neet niit? rikoksina.
Mik? synnytti t?m?n summattoman tapauksen? Mitk? olivat sen syyt? Historioitsijat sanovat lapsellisella varmuudella, ett? tuon tapauksen syyn? oli: Oldenburgin herttuaa vastaan tehty loukkaus, se, ettei noudatettu mannermaan sulkemiss??nt??, Napoleonin vallanhimo, Aleksanterin j?rk?ht?m?tt?myys, diplomatien erehdykset j.n.e.
Jos Metternich, Rumjantsef tai Talleyrand olisi jolloinkulloin juhlap?iv?llisten ja hallitsijan tulon lomassa huolellisesti ja taidokkaasti sommitellut sopimuksen tai Napoleon kirjottanut Aleksanterille: "Monsieur mon frère, je consens à rendre le duché au duc d'Oldenbourg"[1] - niin ei olisi sotaa syttynyt.
On selv??, ett? asia esiintyi t?mm?isen? sen ajan ihmisille. On selv??, ett? Napoleonista n?ytti sodan syyn? olevan Englannin vehkeet (kuten h?n sen sanoikin St. Helenan saarella). On selv??, ett? Englannin edustajahuoneen j?senist? tuntui sodan syyn? olevan Napoleonin vallanhimo; ett? Oldenburgin prinssist? tuntui sodan syyn? olevan h?nt? vastaan tehty v?kivalta; kauppiaista mannermaan sulkemiss??nt?, joka kuristi Europaa; vanhoista sotamiehist? ja kenraaleista tuntui sodan p??syyn? olevan se, ett? heille t?ytyi saada toimintaa; sen ajan legitimisteist?, ett? oli v?ltt?m?t?nt? palauttaa les bons principes; sen ajan diplomateista taas tuntui kaikki tapahtuneen siit?, ettei Ven?j?n ja It?vallan liittoa 1809 oltu tarpeeksi taitavasti salattu Napoleonilta ja ett? memorandum N:o 178 oli kirjotettu k?mpel?sti. On selv??, ett? n?m? ja lis?ksi lukemattomat muut syyt, joiden mittaamaton m??r? riippuu katsantokantojen m??r?tt?m?st? eroavaisuudesta, olivat aikalaisten n?ht?vin?. Vaan meist?, j?lkel?isist?, jotka syvennymme toteutuneen tapahtuman suuruuteen koko laajuudessaan ja ty?nn?mme siihen selv?n ja ankaran ajatuksemme tutkaimen, n?ytt?v?t n?m? syyt riitt?m?tt?milt?. Me emme k?sit?, ett? miljoonat kristityt ihmiset surmasivat ja kiduttivat toisiaan sen t?hden, ett? Napoleon oli vallanhimoinen, Aleksanteri j?rk?ht?m?t?n, Englannin politika kavala ja Oldenburgin herttua loukattu. On mahdoton k?sitt??, mit? yhteytt? on n?ill? seikoilla itse surmaamisen ja v?kivallan tosiasian kanssa. Miksi siit? syyst?, ett? herttua oli k?rsinyt loukkauksen, tuhannet Europan et?isten perien el?j?t surmasivat ja tuhosivat Smolenskin ja Moskovan l??nien asukkaita tai saivat surmansa n?ilt??
Meist?, jotka emme ole historioitsijoita, joita ei vieh?t? tutkimuksen kehityskulku ja jotka sen vuoksi samentumattomin, tervein j?rjin voimme tarkastella tapausta, esiintyv?t sen syyt lukemattomana sarjana. Kuta syvemm?lle tunkeudumme syiden etsiskelyyn, sit? enemm?n niit? eteemme avautuu ja jokainen erikseen otettu syy tai kokonainen syiden sarja n?ytt?? meist? itsess??n yht? oikeutetulta, mutta my?s yht? v??r?lt? mit?tt?myydess??n tapauksen suuruuteen verrattuna ja yht? v??r?lt? kelpaamattomuuteensa n?hden (jolleiv?t mitk??n muut yhteensattuvat syyt ole mukana) synnytt?m??n tapahtunutta tapausta. Samallaiselta syylt?, kuin Napoleonin kielt?ytyminen siirt?? v?kens? Veikselin toiselle puolen ja luovuttaa takasin Oldenburgin herttuakunta, n?ytt?? meist? my?skin ensim?isen ranskalaisen korpraalin halu tai haluttomuus astua uudestaan palvelukseen. Sill? jos h?n ei olisi halunnut astua palvelukseen eik? olisi halunnut toinen eik? kolmas eik? tuhanneskaan korpraali tai sotamies, olisi Napoleonilla ollut n?in paljo v?hemm?n v?ke? joukoissaan eik? sotaa olisi saattanut sytty?.
Ellei Napoleon olisi loukkautunut siit?, ett? h?nt? vaadittiin per?ytym??n Veikselin taa ja ellei h?n olisi k?skenyt joukkojensa hy?k?t? eteenp?in, ei sotaa olisi syttynyt. Vaan jollei yksik??n kersantti olisi tahtonut ryhty? toistamiseen palvelukseen, ei siin?k??n tapauksessa olisi voinut sytty? sotaa. Aivan samoin olisi sota voinut j??d? syttym?tt?, jos ei Englanti olisi vehkeillyt eik? olisi ollut Oldenburgin prinssi?, ei Aleksanterin loukkautuneita tunteita, ei Ven?j?n itsevaltaista hallitusvaltaa, ei Ranskan vallankumousta eik? sen tuottamaa hirmuvaltaa eik? keisarikuntaa j.n.e. Ellei yht? n?ist? syist? olisi ollut olemassa, ei olisi mit??n voinut tapahtua. Siis kaikki n?m? syyt - miljaardit syyt - kasaantuivat yhteen tekem??n sen, mink? ne tekiv?t. Niin ik??n ei mik??n ollut erityissyyn?, vaan tapauksen t?ytyi tapahtua vain sen t?hden, ett? sen t?ytyi tapahtua. Miljoonien ihmisten t?ytyi riist?yty? irti inhimillisist? tunteistaan ja j?rjest??n ja l?hte? l?nnest? it??n tappamaan itsens? kaltaisia, aivan samoin kuin muutama vuosisata sitte id?st? vaelsi kansajoukkoja l?nteen itsens? kaltaisia surmaten.
Napoleonin ja Aleksanterin toimet, joiden sanasta n?ytti riippuvan, tapahtuako tapauksen tai ei, olivat yht? v?h?n omavaltaisia kuin jokaisen sotamiehen toimi, joka l?ksi sotaan arvan tai kutsunnan kautta. Muuten ei voinut olla, koska Napoleonin ja Aleksanterin (niiden miesten, joista tapaus tuntui riippuvan) tahdon t?ytt?mist? varten oli v?ltt?m?t?nt?, ett? lukemattomia asianhaaroja sattui yhteen, ja jos yksik??n n?ist? olisi puuttunut, ei tapaus olisi voinut tapahtua. Oli v?ltt?m?t?nt?, ett? miljoonat ihmiset, joiden k?siss? varsinainen voima oli - sotamiehet, jotka ampuivat, kulettivat muonaa ja tykki? - ett? n?m? suostuivat t?ytt?m??n noiden yksityisten ja heikkojen henkil?iden tahdon ja t?m?n joutuivat he tekem??n monimutkaisten, erilaisten syiden suunnattoman paljouden perusteella.
Fatalismia ei historiassa voi v?ltt??, kun selitet??n j?rjett?mi? ilmi?it? s.o. niit?, joiden j?rjellisyytt? me emme ymm?rr?. Kuta enemm?n me pyrimme j?rkiper?isesti selitt?m??n n?it? historian ilmi?it?, sit? j?rjett?m?mmiksi ja k?sitt?m?tt?m?mmiksi ne k?yv?t meille.
Kukin ihminen el?? itse??n varten, nauttii vapautta saavuttaakseen omat henkil?lliset tarkotuksensa ja h?n tuntee koko olennollaan, ett? h?n voi min? hetken? hyv?ns? suorittaa tai olla suorittamatta m??r?tyn toimen. Mutta niin pian kuin h?n on sen suorittanut, ei tekoa, joka on tehty tunnettuna ajanhetken?, voida en?? palauttaa, vaan siirtyy se historian omaksi, jossa sill? ei ole vapaata merkityst?, vaan ennalta m??r?tty.
Kaksi puolta on kunkin ihmisen el?m?ss?: omakohtainen el?m?, joka on sit? vapaampi, kuta abstraktisemmat h?nen harrastuksensa ovat ja sitte yleinen yhteisel?m?, jossa ihminen ehdottomasti t?ytt?? h?nelle m??r?tyt lait.
Ihminen el?? itsetietoisesti itse??n varten, mutta itsetiedottomasti h?n on v?likappaleena historiallisten, yleisinhimillisten tarkoitusperien saavuttamiseen. Tehty? tekoa ei takasin saa ja ihmisen toiminta saa tapahtuessaan samaan aikaan muiden ihmisten miljoonien toimintojen kanssa historiallisen merkityksen. Kuta ylemp?n? ihminen seisoo yhteiskunnan astuimilla, kuta korkeimpien ihmisten kanssa h?n on tekemisiss?, sit? enemm?n on h?nell? valtaa muihin ihmisiin, sit? silmiinpist?v?mpi on h?nen jokaisen tekonsa ennalta m??r?tt?vyys ja v?ltt?m?tt?myys.
"Hallitsijan syd?n on Jumalan k?dess?".
Hallitsija on - historian orja.
Historia, s.o. itsetiedoton, yhteinen, ihmiskunnan yhdys-el?m?, k?ytt?? hyv?kseen jokaista hallitsijoiden el?m?nhetke? vain itse??n varten, aseena omiin tarkotuksiinsa.
Vaikka Napoleonista juuri nyt, vuonna 1812, jos milloinkaan, tuntui, ett? h?nest? riippui verser tai ei verser le sang de ses peuples[2] (kuten Aleksanteri oli h?nelle viime kirjeess??n kirjottanut), oli h?n nyt juuri ehdottomasti niiden v?ltt?m?tt?mien lakien alainen, jotka pakottivat h?net (toimiessaan itsens? suhteen, kuten h?nest? tuntui, vapaan tahtonsa mukaisesti) tekem??n yleist? asiaa, historiaa varten sen, mink? t?ytyi tapahtua.
L?nnen ihmiset liikkuivat it??n tappamaan toisiaan. Syiden yhteensattuvaisuuden lain mukaan tuhannet pikku syyt joutuivat v??rennyksen alaisiksi ja sattuivat yhteen tuon tapauksen kanssa synnytt??kseen tuon liikkeen ja sodan: moitteet siit?, ettei noudatettu mannermaan sulkemiss??nt??; Oldenburgin herttua; sotajoukkojen marssittaminen Preussiin, johon (kuten Napoleonista tuntui) oli ryhdytty vain siksi, ett? olisi saavutettu aseellinen rauha; Ranskan keisarin rakkaus ja tottumus sotaan, jotka sattuivat yhteen h?nen kansansa mielialan kanssa; innostuminen suuremmoisiin valmistuksiin ja menot n?ihin; semmoisten etujen saavuttaminen, jotka olisivat korvanneet n?m? menot; huumaavat ja petolliset kunnianosotukset Dresdeniss?; diplomatiset keskustelut, joita aikalaisten katsantokannan mukaan pidettiin totisessa halussa saada syntym??n rauha, mutta jotka vain loukkasivat kummankin puolen itserakkautta; ja miljoonien miljoonat muut syyt.
Kun omena on kypsynyt, putoaa se. Miksi se putoaa? Siksik?, ett? maa vet?? sit? puoleensa; siksik?, ett? ruoti on kuivunut; siksik?, ett? aurinko sit? jouduttaa, ett? se tulee raskaaksi, ett? tuuli sit? heiluttaa; siksik?, ett? puun alla seisovan pojan mieli tekee sit??
Mik??n n?ist? ei ole syy. Kaikki t?m? on vain niiden seikkojen yhteensattumista, joiden vallitessa tapahtuu jokainen elollinen, elimellinen yhteistapaus. Se luonnontutkija, joka sanoo, ett? omena putoo siksi, ett? kudossolut kuivuvat ja m?rk?nev?t ynn? muuta semmoista, on yht? oikeassa kuin se lapsi, joka puun alla seisoessaan sanoo, ett? omena on pudonnut siksi, ett? h?nen mieli teki sit? sy?d? ja ett? h?n oli rukoillut sen putoamisen t?hden. Yht? oikeassa tai v??r?ss? on sekin, joka sanoo, ett? Napoleon meni Moskovaan siksi, ett? h?n niin tahtoi ja tuhoutui siksi, ett? Aleksanteri oli tahtonut h?nen tuhoaan, - yht? oikeassa tai v??r?ss? on sekin, joka sanoo, ett? miljoonien puutien painoinen vuori, joka on kallistunut siit?, ett? sen juuria on kaivettu, kaatuu siksi, ett? viimeinen ty?mies oli kuokallaan kolhaissut sen juuria. Historiallisissa tapauksissa ovat niin kutsutut suuret miehet nimilappuja, joiden mukaan tapausta nimitet??n ja joilla, kuten nimilapuillakin, on kaikista v?himmin yhteytt? itse tapauksen kanssa.
Jokainen heid?n toimensa, joka heist? tuntuu omatahtoiselta itselleen, ei ole historiallisessa merkityksess? omatahtoinen, vaan on yhteydess? historian koko kulun kanssa ja ikuisesti m??r?tty.
* * *
Widely regarded as a pinnacle in realist fiction, Tolstoy considered Anna Karenina his first true novel, after he came to consider War and Peace to be more than a novel. Fyodor Dostoyevsky declared it "flawless as a work of art." His opinion was shared by Vladimir Nabokov, who especially admired "the flawless magic of Tolstoy's style," and by William Faulkner, who described the novel as "the best ever written."The novel remains popular, as demonstrated by a 2007 Time poll of 125 contemporary authors in which Anna Karenina was voted the "greatest book ever written."
War and Peace , a Russian novel by Leo Tolstoy, is considered one of the most celebrated works of fiction.It is regarded, along with Anna Karenina (1873–1877), as Tolstoy's finest literary achievement. Epic in scale, War and Peace delineates in graphic detail events leading up to Napoleon's invasion of Russia, and the impact of the Napoleonic era on Tsarist society, as seen through the eyes of five Russian aristocratic families.
COALESCENCE OF THE FIVE SERIES BOOK ONE: THE 5-TIME REJECTED GAMMA & THE LYCAN KING BOOK TWO: THE ROGUES WHO WENT ROGUE BOOK THREE: THE INDOMITABLE HUNTRESS & THE HARDENED DUKE *** BOOK ONE: After being rejected by 5 mates, Gamma Lucianne pleaded with the Moon Goddess to spare her from any further mate-bonds. To her dismay, she is being bonded for the sixth time. What's worse is that her sixth-chance mate is the most powerful creature ruling over all werewolves and Lycans - the Lycan King himself. She is certain, dead certain, that a rejection would come sooner or later, though she hopes for it to be sooner. King Alexandar was ecstatic to meet his bonded mate, and couldn't thank their Goddess enough for gifting him someone so perfect. However, he soon realizes that this gift is reluctant to accept him, and more than willing to sever their bond. He tries to connect with her but she seems so far away. He is desperate to get intimate with her but she seems reluctant to open up to him. He tries to tell her that he is willing to commit to her for the rest of his life but she doesn't seem to believe him. He is pleading for a chance: a chance to get to know her; a chance to show her that he's different; and a chance to love her. But when not-so-subtle crushes, jealous suitors, self-entitled Queen-wannabes, an old flame, a silent protector and a past wedding engagement threaten to jeopardize their relationship, will Lucianne and Xandar still choose to be together? Is their love strong enough to overcome everything and everyone? Or will Lucianne resort to enduring a sixth rejection from the one person she thought she could entrust her heart with?
Everyone was shocked to the bones when the news of Rupert Benton's engagement broke out. It was surprising because the lucky girl was said to be a plain Jane, who grew up in the countryside and had nothing to her name. One evening, she showed up at a banquet, stunning everyone present. "Wow, she's so beautiful!" All the men drooled, and the women got so jealous. What they didn't know was that this so-called country girl was actually an heiress to a billion-dollar empire. It wasn't long before her secrets came to light one after the other. The elites couldn't stop talking about her. "Holy smokes! So, her father is the richest man in the world?" "She's also that excellent, but mysterious designer who many people adore! Who would have guessed?" Nonetheless, people thought that Rupert didn't love her. But they were in for another surprise. Rupert released a statement, silencing all the naysayers. "I'm very much in love with my beautiful fiancee. We will be getting married soon." Two questions were on everyone's minds: "Why did she hide her identity? And why was Rupert in love with her all of a sudden?"
"Lucien, let's get a divorce," I said in a peremptory tone that was long overdue, the most decisive farewell to this absurd marriage. We had been married for exactly three years-three years that, for me, were filled with nothing but endless loneliness and torment. For three years, the husband who should have stood by my side through every storm, Lucien Sullivan, had completely disappeared from my life as if he had never existed. He vanished without a trace, leaving me alone to endure this empty, desolate marriage. Today, I finally received his message: "I'm back. Come pick me up at the airport." When I read his words, my heart leapt with joy, and I raced to the airport, thinking that he finally understood my love and was coming back to me. But his cruelty was far worse than I could have ever imagined-he was accompanied by a pregnant woman, and that woman was Carla, my closest and most trusted friend. In that moment, all of my previous excitement, all my hope, and all of our shared laughter and tears turned into the sharpest of daggers, stabbing into my heart and leaving me gasping for air. Now, all I want is to escape from this place that has left me so broken-to lick my wounds in solitude. Even if these wounds will remain with me for the rest of my life, I refuse to have anything to do with him ever again. He should know that it was his own hand that trampled our love underfoot, that his coldness and betrayal created this irreparable situation. But when he heard those words, he desperately clung to this broken, crumbling marriage, unwilling to let it end-almost as though doing so could rewind time and return everything to how it used to be. "Aurora, come back. I regret everything!" Regret? Those simple words stirred no emotion in me-only endless sadness and fury. My heart let out a frantic, desperate scream: It's too late for any of this!
Livia Shelby, 19, is forced into marriage with Damian Alexander - a ruthless CEO with a cold heart. Hate simmers beneath the surface, and sometimes it blurs the line between resentment and desire. But what happens when the love that grows between them is bound by a contract... and forbidden to be spoken? Author's Note: This book has been previously published on several platforms. This version is a revised and improved edition.
The day my husband, a Mafia Underboss, told me I was genetically unfit to carry his heir, he brought home my replacement—a surrogate with my eyes and a working womb. He called her a "vessel" but paraded her as his mistress, abandoning me while I bled on the floor at a party to protect her and planning their secret future in the villa he once promised me. But in our world, wives don't just walk away—they disappear, and I decided to orchestrate my own vanishing act, leaving him to the ruin he so carefully built for himself.
Maia grew up a pampered heiress-until the real daughter returned and framed her, sending Maia to prison with help from her fiancé and family. Four years later, free and married to Chris, a notorious outcast, everyone assumed Maia was finished. They soon discovered she was secretly a famed jeweler, elite hacker, celebrity chef, and top game designer. As her former family begged for help, Chris smiled calmly. "Honey, let's go home." Only then did Maia realize her "useless" husband was a legendary tycoon who'd adored her from the start.
© 2018-now CHANGDU (HK) TECHNOLOGY LIMITED
6/F MANULIFE PLACE 348 KWUN TONG ROAD KL
TOP
GOOGLE PLAY