Eeva

Eeva makasi suullansa lattiassa, s?tki, potki ja parkui niin hirve?sti ett? korvia s?rki.

"Eeva, Eeva! ... nouse nyt yl?s taas, tai ?iti piiskaa."

?iti puuhasi takan luona eik? t?t? sanoessaan katsonutkaan tytt??n.

"Ka, ka kun se saattaa." Is? nauraa kitkutti penkill? ja kyyn?sp?it? polviin nojaten katseli nautinnolla tyt?n s?tkimist?.

"Antakaa nyt jo selk??n tuolle, kun tuolla lailla huutaa ja potkii," sanoi vanhin veljeksist?, Iikka ja katseli nurjamielisesti vanhempiansa.

Eeva kuuli tuon ja alkoi entist? innokkaammin r??ky? ja potkia.

"No, no ... mene nyt jo ?iti sit? yl?s nostamaan," is? vihdoin sanoi.

?iti meni ja otti kainaloihin.

"Voi, voi ... Eeva kulta, lapsi raukkani, nouse nyt yl?s... - Mit? mun lintuani kiusataan liiaksi."

Mutta silloin Eeva s?tki ja huusi kahta kovemmin, koettaen kaikin voimin vastustaa ?idin nostamis-aikeita.

"Herra Jumala, tuota lasta! Nouse nyt ... katso ?iti nostaa ja sitten haetaan sokeria."

Vasta sokeri Eevan v?hitellen sai taipumaan, niin ett? antoi ?idin syliins? ottaa. Mutta heti ei kiukku kadonnut, vaan m?k?tt?en h?n sittekin viel? jossain loukossa istui, kunnes ?k? vihdoin haihtui ja joku muu asia huomiota puoleensa veti.

Jo kaksivuotiaana Eeva t?m?n osasi. Toisinaan kuin veljet, taikka sisko (joista viime mainittu oli nuorin, mutta h?nkin kymment? vuotta Eevaa vanhempi) rupesivat Eevan huutaessa ilvett? tekem??n ja veljist? joku uhkasi todenteolla ruveta selk??n antamaan niin silloin is? ja ?iti yksimielisesti k?skiv?t omia lapsiansa kurittaa, silloin kuin niit? tulee. Jos veli silloin rupesi viel? mielipidett??n puollustamaan, niin syntyi perheen kesken laajasanainen riita ja kinastus, joka saattoi ?reytt? mieliin, usein niin paljon, ett? vasta y?n nukkuminen sit? johonkin m??riin poisti.

Koska t?llaisia seikkoja tapahtui kuitenkin varsin usein, niin muodostui vanhempain ja poikain v?liin alituinen nurjamielisyyden tunne, joka ei en?? koskaan tahtonut syd?melliseksi sovinnoksi muuttua.

T?llainen el?m? tuli vihdoin niin tavaksi, ett? se ei talon v?ke? juuri ket??n surettanut; ajateltiin vaan, ett? sellaistahan se lienee kaikkein jokap?iv?inen el?m?n meno.

Vanhemmat miettiv?t ett?, kun lapset saavat p??ns? olkap??n tasalle, niin silloin ei en?? vanhempain neuvoja kaivata eik? k?skyj? totella.

Pojat muistelivat lapsuutensa aikoja jolloin ei vitsaa s??stetty, vaan toisinaan ihan syytt?m?stikin selk??n annettiin. Useat kuritus-kerrat muistuivat varsin hyv?sti mieheen ja rupesivat nyt vasta syytt?m?sti saaduilta n?ytt?m??n, tahi ainakin vanhempain kiukun-purkauksilta, koska tuossa nyt oli selv? esimerkki Eevassa, joka sai tehd? mit? tahtoi, eik? sittenk??n kuritettu.

Ei kuitenkaan Eeva j??nyt ilman rakkauden osoituksia veljeins?k??n puolelta. Jokainen piti h?nt? hyv?n?, mutta poikkeus tapahtui silloin kuin Eeva oli pahankurisena ja pojat olisivat tahtoneet h?nt? kurittaa, jota ei vanhemmat tahtoneet.

Vuosien kuluessa veljetkin kuitenkin h?nen itsepintaisiin mielenosotuksiinsa siksi tottuivat etteiv?t toisinaan mill?ns?k??n olleet.

Mutta t?m?n tottumuksen kanssa ei en?? sile? rauha palannut vanhempain ja poikain v?liin. Tahtoi aina ilmesty? syit? toisiansa moittia.

Kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi eik? miettineeksi, mik? oli alkujaan ollut syyn? t?h?n. Jokainen ajatteli ett? el?m? ehdottomasti onkin juuri sellaista kuohuvaa ja ep?tasaista, turhaa siis etsi? syyt? miksi se sellaista on. Tekisip? aika h?lm?l?isen ty?n ruvetessa tutkimaan syit? siihen miksi el?m? on sellaista kun se on!

T?m? asia ei Eevaa ainakaan kenenk??n mieleen johdattanut. Lapsihan se oli, viaton lapsi-raukka, joka ei t?ysikasvuisten el?m??n voi mit??n vaikuttaa. - -

Kun Eeva kasvoi ja vieraita joskus ?idin luona k?vi, niin Eevalle aina ensim?isen kahvikupin t?ytyi antaa, ettei suuttunut olisi ja ruvennut ?iti??n nyrkill? takomaan.

Kunnes puhe kyll?ksi rupesi kielelt? sujumaan, niin sitte vasta nauraa saatiin ja kummastella tyt?n viisautta sek? nokkelaa p??t?, joka kaikki haravaansa sai ja muisti. Se h?nt? itse?kin el?hytti ja raikkaasti nauramaan sai, kun muutkin nauroivat, is?, ?iti, veljet ja vieraatkin. Rumat sanat ne siit? syyst? paraiten mieleen j?iv?t ja useimmin suusta ulos tulivat vallattomalla p??ll? ollessa, kun ?iti silloin osoitti ankaruutta ja kivenkovaan niit? kielsi muistelemasta, - mutta kun niill? paraiten naurettiin ja ?itikin joskus niin teki. Ja my?skin se kiihotti, kun kyl?n lapset, jotka h?nen kanssansa leikkim?ss? k?viv?t, h?nelle aina salak?hm??n tuollaisia opettivat ja nauroivat sitte kun Eeva sammaltaen koetti matkia.

Is? toisinaan tuosta niin suuttui ett? ?idille sanoi: "Selk??ns? tarvitsis tuo tytt?, kun tuollaisia hokee ... kun et sin? edes h?nt? kurita ... saa oikein h?vet?."

"Tarvitsispa kyll?," ?iti sanoi, "mutta kyll?h?n se siit? lakkaa kun mieltyy ja kasvaa ... tiet??h?n sen ihmiset, mink?laisia nuo ovat, mukulat."

Eevan ollessa viidennell? vuodella, tehtiin h?nelle ensim?inen musliinitanttu[1] ja kohta valmiiksi saatua Vaaralan em?nn?lle n?ytt?m??n mentiin. Siell? tupaan p??sty? Eeva heti em?nn?n luo meni t?m?n hameesen itse?ns? hinkkailemaan. Vuorottain tanttuaan ja vuorottain em?nt?? ??net?nn? katseli. Harmi jo alkoi silmist? n?ky? kun ei em?nt? huomatakseen ottanut, ?idin kanssa vaan juoruja kertoi. ?iti kyll? huomasi, mik? Eevan syd?nt? painoi ja sent?hden silm?niskulla em?nt?? tyt?n aikeista huomautti.

"No vooi ... voi ... vooi kun sill? ... no mutta sill? Eevallapa nyt vasta on korea tanttu... Voi turkanen sent??n, etten huomatakaan l?htenyt... No noin pitk?ksi Eeva sill? kasvaa! ja komeampi tytt? tulee kun kenest?k??n muista." Em?nt? nosti Eevan niin yl?s kun ulettui. Lapsi oli mieliss??n ja ik??n kuin h?mill??n ollen h?n sitten vaatteitaan silitti ja suoritteli juuri kun Vaaralan poika Janne tupaan tuli.

"Ka, ruma tanttuhan sill? Eevalla nyt onkin ... voi-i kun on ruma. Onko tuo hevosen loimesta tehty, vai mummo-vainajasi vanhasta navetta-hameesta," h?n heti alkoi loruta ja sitten aikalailla nauraa.

Eevalta oli v?h?ll? itku p??st?. Nurjasti ja syrjitt?in katseli h?n kiusaajaansa.

"Mit? se Janne horajaa ... ei ollenkaan ymm?rr? mik? koreata on," eh?tti Vaaralan em?nt? Eevan itkua est??ksens? ja otti syliins?.

"Aivanhan t?m? on kun herrain lapsi. Tanttukin on kun pappilan mampselilla, mutta mit? Janne ymm?rt??."

Eeva silm?ili voitonriemulla Jannea. T?m? vaan yh? nauraa-virnisteli ja kehui vaatetta rumaksi. Ei auttanut vihdoin en?? em?nn?n kehumisetkaan. Ulos puhkesi itkuna Eevan n?rk?stynyt luonto; viel?p? siihen m??r??n ett? t?ytyi muodon vuoksi Jannen harteita aikalailla paukottaa, ennenkuin luonto taas asettui. Sitten alkoi naurattaa kun Janne itkevin??n oli.

Mutta Vaaralan em?nt?? alkoi kyll?stytt?? oikut. Sen n?ki siit?kin, kun kahteen kuppiin vaan kahvia kaatoi - itselleen ja Eevan ?idille. Juomaan k?skiess? sitte erityisell? painolla huomautti ett? Eevalle annetaan vasta sitten.

"Pysy nyt kauniisti poissa ... ole kiltti. T?ti antaa sinulle sitten kun me olemme juoneet," sipisi ?iti Eevan korvaan.

Vaan kun h?n p?yd?n luo l?hti, ei Eeva j??nytk??n. Vaatteen helmasta kiini pit?en seurasi vaan, vaikka ?iti, salaa em?nn?lt?, koetti takaisin ty?nt??.

"Tuo tytt? nyt on vasta..." ?iti koetti viel? istuessaankin ty?nt?? h?nt? pois. "... Meneh?n nyt Eeva ja odota." Vaan sit? kiivaammin lapsi takaisin ponnahtihe, ?itiin nojaten ja kulmainsa alta katsoi t?tiin, joka vakavana istui eik? mit??n sanonut ... ei edes sit?, ett? "annahan nyt lapsen olla."

?iti kaatoi kuppiinsa kermaa ja aikoi juomaan ruveta. Eeva hinkkasi taas itsens? likemm?ksi ja k?tens? p?yd?lle pani, aivan likelle kahvikuppia.

"Pysy erill?si!" ?iti ty?nsi kiivaasti k?den pois p?yd?n reunalta. Vaan silloin tytt? l?i ?idin k?teen niin ett? se turahti ja kahvia siin? olevasta kupista l?isk?hti p?yd?lle. Eeva nojausi hervottomasti ?itiin ja pahankurisesti r??kyen luisui lattiaan makaamaan. ?iti punastui ja alkoi mit??n virkamatta h?nt? h?t?isesti yl?s hapuilla.

"Ai, ai, ai kun on pahankurinen." Vaaralan em?nt? hymyillen p?ivitteli.

Eeva r??kyi yh? kovemmin.

"Eeva! hyi kuinka sin? tuollalailla, katso, t?ti nauraa. Nouse nyt saat juoda ?idin kupin."

Eeva kuitenkin viel? huusi ja riehtoi ?idin liepeist? sek? toisinaan pienill? k?sill??n huitoi ?iti?.

"Eeva, Eeva... Herra Jumala kuinka sin? noin... Nouse nyt juomaan kahvia."

Kurittamisesta ei ?iti uskaltanut sanaakan puhua, eik? uhata, sill? silloin olisi Eeva viel? surkeammin huutanut ja enemm?n syd?mystynyt, kun tiesi ettei se kuitenkaan olisi varsin kipe?sti k?ynyt. Vihdoin Eeva monien tydyttelemisien per?st? asettui nikottamaan ja sitten ?itins? kahvia juomaan.

"Se on oppinut saamaan juoda aina ensim?isen? ja tuon h?d?n se tekee kyl?ss?kin, jos ei vaan saa muiden kanssa yhdess? juoda. On sit? koetettu siit? niin kovin est??kin ett? oikeen, mutta ei se vaan muista, eik? muutu... On tuo nyt viel? niin pieni ja nuorikin ettei ymm?rr?... Mutta kun kasvaa niin kyll?h?n aapuu."

?iti puhui mielihyv?ll? kaunista lastansa katsellen ja tulevaisuudelta apua toivoen. Kumartui sitten toimittamaan pois t?m?n vaatteisiin ?sken lattiasta tarttuneita rikkoja.

"Ei minun asiaan tule, mutta mielest?ni pit?isi lasta tuollaisista oikuista kurittaa. Ei ne muuten niit? unhota, kun noin itsepintaisia ovat."

"Kyll? sit? on v?liin kurittaakin koetettu, mutta eip? se siit? lakkaa. Ja se on sellainen, ett? kun sit? kurittaa niin ottaa niin kovin pahaksi. T?ss? tuonaankin, kun is?ns? v?h?n sormillansa noppasi, niin meni oikein menneeksi... Meill? oli jo niin h?t?? ett?..."

Vaaralan em?nt? oli nyt jo kaatanut toisen kupin, kun Eeva oli saanut juoduksi.

"Vai niin," h?n vastasi, "juo nyt em?nt?, vai antaako se Eeva ?itins? nyt juoda?"

Eeva mahtoi huomata ett? puheella oli pisteli?s tarkoitus, sill? jonkullainen h?pe?n tunne syd?mess? v?istyi h?n ?itins? takapuolelle.

Mutta sitten alkoi h?n kotiin hopottaa ... kun ei t?din puheet h?nt? ollenkaan miellytt?neet.

?iti katsoi parhaaksi aikanansa seurata h?nen vaatimustaan. Ei mielinyt h?nk??n saada enemp?? kuulla ... oli niin ik?v?? kun muut sekaantuivat neuvojansa antamaan vanhalle ihmiselle, jolla jo kyllin oli kokemusta... K?vi kipe?sti tunnolle, kun muut lapsen vioista huomauttivat; eih?n se sill? kuitenkaan paremmaksi tule ... ?idin mielt? vaan pahoittaa... Tiet?? kyll?, ett? parastaanhan sit? kukin lapsellensa tahtoo ja h?n ainakin niin kuin silm?ter??ns? hoiti ... eih?n siit? suinkaan huonoa ihmist? toivo... Ja kehtaa tuollaisia puhua. Miks'ei antanut lapselle ensin kun kyll? tiesi ett? se on siihen tottunut... Kiusaa teki. On vaan olevanansa niin kovin viisas... Lapsi-raukanko nyt pit?isi tuollaisista pataluhaksi ly?d?...

Matkalla ja viel? kotiin p??sty?kin ?iti Eevalle sanoi, ett? ei sit? kyl?ss? tuolla lailla saa olla, eik? ensim?ist? kuppia tahtoa, se on rumaa; ei kenenk??n pienet tyt?t niin tee, jotka hyvi? ovat.

Mutta Eeva hyv?ili ?iti?, oli niin miellytt?v?n ketter? ja kaunis, ettei ?iti ollenkaan raatsinut kovin vakavasti varoittaa ja sanoa. Joku kyl?n vaimo, joka puhetta kuulemaan sattui, viel? muikkaellen Eevalle sanoi: "Kuka sit? sitten viimeiseksi tahtoo juoda ja siihen viitsii tyyty?, ei kukaan."

Eevaa tuo ainakin miellytti, jos h?n sit? huomasi; ?iti sen huomasi ja hymyss? suin kuunteli, omalla tunnollaan sokeria sy?tt?en. - - -

Is?ll? oli varsin v?h? aikaa, voidaksensa tarkemmin silm?ll? pit?? tyt?n kehityst?, sill? ahkerasti ulkona ty?skennellen, h?n ainoastaan illat aamut kotona vietti ja silloin v?syneen? ei paljoa mist??n viitsinyt huolia. Muutenkin oli jo vanhemman puolen mies ja toisia lapsia kurittaessa kasvatukseen kyll?stynyt, niin ettei viitsinyt Eevaa en?? kurittamaan ruveta, vaikka arveli toisinaan sen kyll? sit? tarvitsevan. Oli muitakin syit?: Liisa oli jo kymmenen vuotias, kun Eeva syntyi. Oli niin hupaista kun tytt? tuli niin pitk?n ajan p??st? ett? kalunahan tuota sopikin pit?? enemm?n kuin tavallisena lapsena. Neuvoa kyll? olisi toisinaan sopinut, vaan ei is? juuri tahtonut siihenk??n ruveta kun ei ollut oppinut. Kun sit? olisi tarvittu, niin h?n enimm?kseen pauhasi ja torui, kun ei kaikki mielen mukaan k?ynyt. ?idin h?n k?ski kurittaa, mutta ?iti ei sit? hennonut tehd?, kun lapsi oli niin viisas ja sukkela.

Kun ?idill? muuten oli paljon ty?t? ja puuhaa talouden toimissa ja kotiaskareissa, niin sai Eeva jotenkin vapaasti, eritt?inkin kes?isin? aikoina, jo viiden vuoden ik?isest? alkain, juosta miss? mieli teki. Leikkitovereita ei puuttunut, niit? oli kaikellaisia, paljon Eevaa suurempiakin, jotka pienemmille opettivat kaikellaista ja Eevakin sai oppia sellaista josta ?iti monta kertaa lupasi piiskata, mutta se aina j?i uhkauksiin. Jospa ?iti toisinaan koetti v?kisin kotona pit??, niin karkuun tytt? lipaisi ja suurella mielihyv?ll? sitten kuunteli, kun ?iti tapansa mukaan nauraen kertoi miten siev?sti Eeva osaa h?nen silmi?ns? peitt?? ja kyl?njuoksuun karata.

Er??n? aamuna kes?ll? oli ?iti j?tt?nyt Eevan kahvipannunsa uloskiehumista vartioimaan niin kauaksi kun itse k?vi navetassa vasikat juottamassa. Eeva ei kuitenkaan kauan takan ??ress? viihtynyt, vaan meni kamariin, ?itins? kaapin laatikoissa olevia tavaroita katselemaan ja selailemaan. Se oli niin hupaista. Sataan kertaan oli nuo kaikki n?hty, yht? kaikki oli se niin hupaista. Kama ei ollut kaksista, vanhoja nappeja, lasihelmi?, muutama neilikka ja inkiv??rin paloja ... ?idin kirkkomuruja, vaatteen malli-tilkkuja ja kaikellaista v?h?p?t?ist? roskaa. Haisi v?h?n ummehtuneelta, mutta hupaista oli sittenkin. Kun olis ollut kaikki omaa ... mutta samahan se oli, kun oli ?idin ... ei se niit? katselemasta kielt?nyt. "Ka, rahaa! ... voi-i!" Eeva koppasi k?teens? markan rahan. Sit? ei ollut ennen n?kynyt... "Onkohan se ?idin?... Mit?h?n ostais?... Sokuria!" Eeva pani kaapin oven kiireesti kiini, juoksi tupaan ... ulos kyl?lle, v?h??k??n muistamatta ett? semmoista tointa kun kahvipannun vartioiminen, h?nelle milloinkaan oli uskottu.

Pihalla ?iti vilahdukselta n?ki, kun tytt? portista ulos kipaisi.

"Tytt? hoi! ... Eeva! Kuulitko, sin? et saa menn?, ... annan vitsaa jos et heti paikalla palaja takaisin!... Vaivainen mukula, ei kuulevanansa ollut ... juoksee vaan kun valkea h?nn?ss? olis," paneskeli em?nt? ja juoksi tupaan kahvipannuansa katsomaan.

"Eih?n vaan tuo liene mit??n saanut kyl??n vied?kseen?" H?n katseli tarkkaavaisesti ymp?ri huonetta, vaan muut toimet kiirehtiv?t ja estiv?t h?nt? t?t? tyysteen tekem?st?.

Sill? aikaa Eeva kiid?tti kauppapuotia kohden. Itkukin jo tahtoi puodin ovella p??st?, kun ei auki saanut eik? muitakaan sattunut kulkemaan, jotka avanneet olisivat. Kun vihdoin puotipoika h?nen jyskytyksens? kuuli ja avaamaan tuli, niin Eeva sis??n p??sty??n ymm?lle joutui, eik? ollenkaan muistanut sanoa mit? paraiten ostaa tahtoi ja mieli teki.

"No mit? tahdot? sano pian ... h?h?" vaateli poika, joka oli ?keiss??n siit?, kun h?nt? oli h?iritty jostain hyvin hupaisesta sivuty?st?.

Eeva katseli suurilla silmill??n kiivastelevaa puotipoikaa ja puristi hyppysill??n markkaa taskussaan.

"Ootko kielesi menett?nyt, h?h? ... mit? nyt?"

"Sokuria," Eeva vihdoin ??nn?hti yh? tuijottaen pojan kasvoihin. H?nt? jo alkoi pelottaa pikku kauppiaan ankaruus.

"Onko sulla rahaa? Anna t?nne."

Eeva sys?si markkansa tiskiin.

Pitemmitt? mutkitta sai Eeva sokurinsa. Niin vikkel?sti h?n sitten juoksi, sokeri esiliinassaan, ett? jalat eiv?t maahan n?ytt?neet ottavankaan. M?elle h?n riensi, varsinaiselle kyl?n lasten leikkipaikalle ja siell? esiliinansa avasi ja paperik??dyst? sokerin esille otti. Paha omatunto soimasi, koska yhteen jaksoon sivuillensa ja ymp?rillens? katseli ja jonkun pelk?si tulevan. Vaan ket??n ei n?kynyt. Rauhassa sai h?n sy?d? ja nakerrella. Mutta kummallisen jokap?iv?iselt? sokeri maistui. Ei viel? ollut isoakaan liuskaa kulunut, kun jo oikein syljett?m??n tahtoi ruveta. Kummallista! ... aina kun pienen palan sai kerrallaan, toisen toisensa j?lkeen, tuntui silt?, kun tuota olis voinut sy?d? kerrallaan naulan ... kaksi ... kolme ... viisi ... ehk?p? kokonaisen p?lkynkin!... Ei taas!... Kamalaa kun ei saata sy?d?... Koetti taas haukata, vaan melkein suolalta se rupesi maistumaan, niin ett? suusta pois oli v?h?ll? sylke?. Mutta sit? enemm?n alkoi nyt tuntoa kaivata tuolla pieness? rinnassa, kun rahan salaa oli ottanut, eik? se nyt tuon enemp?? huvia tuottanutkaan. Olisi jo mielell??n antanut koko asian olla tapahtumattomana, rahan viel? taskussa. Sit? olisi ainakin ollut mukavampi s?ilytt?? ja olisi sopinut ?itillekin takaisin antaa, jos olisi tahtonut.

Eeva rupesi tuntemaan olevansa v?h?n pahan-voipainen. Sokeri sis?ss? vaikutti ik??n kuin vatsan kipua ja nosti suuhun ?itel?t? sylke?. Tuntui silt? kun olisi pit?nyt saada ?idilt? jotain tippoja eli rohtoa, joka olon tasoittaisi.

Alkoi kotiin meno peloittaa. Selk?sauna, josta usein oli puhuttu, oli nyt varmaan tulossa... Olikohan ?iti huomannut rahansa poissa olon? Se ajatus, ettei ?iti ehk? olisi sit? huomannut, ei ensink??n ottanut luonnistaaksensa. Vaan ihan sellaiselta tuntui aina, kun ?iti nyt juuri olisi kaapin laatikossa katsellut ja rahaansa kaivannut ja etsinyt.

Eeva ei ollut koskaan tehnyt t?m?nluontoista ty?t?, sent?hden h?nt? niin pelotti. H?n pyyhkieli kuolautunutta sokeripalaa, ajatellen ett? h?n sen vie ?idille ja sanoo porvarista hakeneensa eik? ollenkaan siit? ottaneensa; Mutta ilke?n itsepintaisesti pysyi sokeri m?rk?n? ja likantuneena, eik? ensink??n ruvennut n?ytt?m??n sellaiselta, kun se puodista tuotaessa oli.

T?m?n havainnon johdosta pillahti itku ja h?n heitti sokeripalan viereens? ruohikolle. Otti sen kuitenkin siit? j?lleen takaisin helmaansa.

Muutamia pikku tytt?j? tuli kyl?st?, aivan Eevan ik?isi? ja kokoisia.

Huomasivat Eevan kiven kolossa itkem?ss? ja meniv?t luokse.

"Ka, Latva-Kuntin Eeva!... Mik? sun on Eeva?"

Eeva s?ik?htyi, kun ei ollut huomannut toisten tuloa. Yhteen jaksoon nyt vaan heit? tuijotti, eik? mit??n puhunut.

"Kaa, mik? sun on Eeva?"

Tyt?t siirtyiv?t yh? likemm?ksi ja yh? kummastuneempina silm?iliv?t h?nt?.

"Ei mik??n. Menk?? pois!" Eeva k?ski.

"Herra kun on kamala tuo Eeva!"

"Itkee vaan. Onko sinua ly?ty Eeva?"

"Ei ookkaan."

"Tule meid?n joukkoon."

"Ei."

"Mik? sulla siell? on esiliinassasi?"

"Ei mit??n."

"Onko sinua piiskattu Eeva?"

Eeva nosti suuret silm?ns? ja loi kummastuneen katseensa kysyj??n. Eik?h?n tuo tiennyt ettei h?nt? juuri koskaan oltu piiskattu?... Kuinka se siit? nyt puhumaan rupesi?

H?nt? alkoi taas itkett??.

Syd?mellist? osan ottavaisuutta osoittaen siirtyiv?t lapset jokainen hyvin likelle Eevaa istumaan.

"Onko sulle annettu selk??n, Eeva? Sano nyt mit? varten?"

"Sano nyt."

Eevan pient? syd?nt? varmaankin liikutti toisten pienten osanottavaisuus. Ja alituinen kyseleminen rangaistuksesta saattoi selk?saunan hirve?n? kummituksena leijailemaan h?nen sielunsa silm?in edess?. Kuinka kauhealta se n?ytti; kun ei koskaan ennen ollut saanut oikein oikeata selk?saunaa, niin pelotti hirve?mmin.

"Ui, ui, ui ... mulla on sokeria ... ui, ui... Antaakohan ?iti selk??n..."

"Oletko ?idilt?si ottanut?"

"Olen ... ei ... ui, ui ... puodista..."

Tyt?t tulivat tavattoman uteliaiksi ja niin kauan he kyseliv?t ja tutkivat kun Eeva oli heille koko syd?mens? avannut ja sokerin kappaleen esiliinansa alta esiin vet?nyt, toisten himoittavaksi.

Mutta t?m? syd?men avaus oli Eevaa siksi helpottanut, ettei h?n en?? itkenyt, eik? muutenkaan salamieliselt? n?ytt?nyt.

"Anna, Eeva, mullen pala," sanoi yksi ja toisten mielitekoisista silm?yksist? voi selv??n huomata, ett? hekin samoin ajattelivat.

"Tekeek? mielesi?" Eeva purasi ja antoi pyyt?j?lle.

"Anna mullekin ... ja mullekin," toiset alkoivat rukoilla.

Eeva antoi, eik? ollenkaan kitsaasti.

"Ottaisitteko viel?kin?" Eeva haukkoi jo palasia irralle, sill? h?n tiesi ett? ne ottaisivat.

"Min? en s?isi en??, en vaikka mik? olis ... rupeaa suu aivan suolalta maistumaan. Et sin?k??n, Fiia, s?isi tuota palaa, e-et," puheli Eeva.

"S?isin vissiin! Annas koetan."

"Annatko mulle, niin min? sy?n."

"Et ainakaan sin?, Sannu, eik? Lissukaan, ei vaikka mik? olis."

"Mutta min? s?isin vaikka olis koko toppa!" kerskui Lissu.

"Ei taas kukaan, ei aika ihminenk??n toppaa s?isi kerralla, ei vaikka," v?ittiv?t toiset mahdottomuudelle nauraen.

Hupaiseksi k?vi tytt?in olo, kun Eeva oli niin antelias. Palan toisensa per??n h?n tovereilleen jakoi ja jo toisinaan itsekin otti, vaikka pahalta kehui maistuvan, eik? yht??n mielens? sanonut tekev?n.

Eeva palotteli viimeist? kappaletta.

"Pian nyt on kaikki," h?n sanoi. Mutta nyt sattui tulemaan h?nen ?itins?kin osain jakoon. T?m? tapaus synnytti h?mminki? tytt?parvessa, sill? jokainen osoitti sit? h?t?isill? ep?r?ivill? liikkeill?, ja Eeva joka ei sokeripalasia helmastaan ehtinyt taskuunsa pist?? h?t?ytyi vaan pudistamaan polvensa kokoon ja sitten liikkumatonna tuijottamaan ?itiin.

"T??ll?k? se Eeva on ja min? ymp?ri kyl?n olen per?ss?si juossut. Mit? t??ll? tehtiin kun niin pel?styitte?"

Latva-Kuntin em?nt? katseli naurussa suin tytt?j?.

"Ei mit??n," useat vastasivat.

Em?nn?ll? ei ollut aikaa eik? halua pitempiin tutkimisiin, eik? niin v?litt?nyt muutenkaan mukulain salaisuuksista. Mielens? vaan hyv?lt? tuntui kun tytt?ns? l?ysi, eik? se miss??n pahanteossakaan ollut.

"Tule nyt kotiin, Eeva, ?idill? on kiire!"

"Ei."

"H?h? ... ole vaiti ... kohta nyt, kun min? sill? lailla olen saanut hakea."

"En min? tule viel? ... t??ll? on niin hyv?."

"Ole nyt vaiti ja tule, en min? kauan jouda olla."

Toiset tyt?t katselivat s??lien Eevaa ja silm?t lensiv?t usein h?nen helmaansa, jossa s?ilyi salaisuus, joka heti ilmi tulisi, jos Eevan yl?s pit?isi nousta ja ?itins? mukaan l?hte?.

"Kohta nyt l?hdekin!" ?iti jo tarttui Eevan k?teen ja alkoi yl?s nostaa.

"En min?!" Eeva parkasi surkealla luonnottomalla ??nell? ja pid?tteli yl?snousuaan mahdollisuuden mukaan vastaan.

"Ka mik? sun on mukula ... kaa..." ?iti tempoi jo oikein vihan tiest?.

Eeva parkui ja toiset tyt?t katselivat surkutellen h?nt?.

"Tytt?, onko jaloissasi vikaa vai ... mit? niit? noin pid?t koukussa.

Herra siunaa, mik? sinun on?"

?iti alkoi k??nty? hell?ksi ja kumarsi alas k?sin koettelemaan lapsen polvia.

Mutta silloin Eeva teki ep?toivoisen liikkeen, riuhtasihe kaikin voimin paetaksensa ?idin kynsist?. Silloin my?skin sokeripalaset tippuivat helmoista tanterelle ?idin suureksi ihmeeksi, joka yh? eneni, kun likemmin asianlaitaa tarkastettuaan huomasi ett? ne olivat aivan oikeata sokeria.

"Eeva, mist? sin? olet saanut t?t? sokeria?"

Eeva seisoi v?h?n toisista erill??n, p?? alasp?in painettuna eik? puhunut sanaakan. Toiset tyt?t alkoivat salaisesti pois p?in hiipi?.

"?lk?? menk?!... Eeva, onko sinulla ollut t?t? sokeria vai kell? sit? on ollut?"

"Eevalla," er??lt? tyt?ist? p??si; sitten k?p?l? m?keen ja toiset per?ss?.

Pahanteki? seisoi paikallansa. Omituinen tunne pid?tti h?nt?, vaikka kyll? teki mieli menn? toisten per??n.

"Eeva kulta, mist? sin? olet t?t? sokeria ottanut?" ?iti l?hestyi tytt?? ja kumartui alas h?nt? puhuttelemaan.

Tytt? ei vastannut mit??n, mutta h?n vapisi; sen tunsi ?iti kun piti kiini h?nen k?dest??n.

"Jos et sin? sano, niin nyt min? piiskaan. ?idin kaapistako otit sokeria?"

Eeva alkoi itke?.

L?hdettiin kotiin p?in, ?iti yh? uhaten, kun ei tytt? osannut muuta kuin itke?.

Vihdoin Eevalta sen verran suusta p??si ett? sanoi porvarista sokeria saaneensa.

Nyt tuli ankara kysymys rahan per??n. Siit? ei tahtonut selv?? tulla, mutta tuli vihdoin.

"Herra Jumala ja kokonaisen markan edest? nyt kyl?n kakaroilla sokeria sy?tti ... voi hyv? p?ll?!... Ainoa rahani jolla itselleni kahvia aioin, kun ei ?ij?k??n tahdo antaa, vaikka kyll? on itse kernas kahviin... Voi hyv? Jumala tuollaisia kakaroita!" Lorun lopuksi antoi ?iti tyt?lle k?dell??n oikein aika l?j?yksen p??h?n, sill? kovin harmilliselta tuntui markkansa kadottaminen.

Mutta sitten Eevalta p??si surkea h?t?huuto, niin ett? hengen olisi luullut kysymyksess? olevan. ?iti uhkasi ly?d? uudestaan ja l?ikin; ei sen vuoksi ett? Eevan huuto olisi kovin h?nen korviansa rasittanut, vaan sen vuoksi ettei kovin olisi kyl?n ihmisten huomiota her?tt?nyt ja kun niin k?vi syd?melle tuo markan asia.

Eevan syd?nt? kuitenkin helpotti kokolailla se, ett? asia kaikkineen oli jo ?idin tietoon tullut ja pahin mahdollisuus ohi mennyt.

Nikotti h?nt? hirve?sti kotiin tullessa. Muuten h?n n?ht?v?sti jotenkin tyynimielisen? kuulteli ?idin kovia sanoja.

?iti kuitenkin, vaikka tytt? oli tunnustanut rahan ottaneensa, alkoi lopulta aavistaa ett? markka kuitenkin mahdollisesti viel? kaapinlaatikossa olisi ja Eeva ehk? jostain muualta olisi sattunut is?ns? rahoja l?yt?m??n. Heti kotiin p??sty? h?n kaapille katsomaan meni, vaan tyhj? oli laatikko. Taas alkoi suutuksi k?yd? uudelleen. Taas oli vaarassa Eevan p?? johon ?iti aikoi k?dell??n paukauttaa, mutta s??lintunne valtasi ja h?n pid?tti ly?nnin. Rupesi sitten kauppiasta morkkaamaan: "Senkin lurjukset ... lapsille antavat vaikka mit? hakisivat... Joka ihmisenh?n olisi pit?nyt ymm?rt??, ettei tuollainen oikein saadulla rahalla mit??n osta, eik? niin paljon ainakaan... Voi, voi ... v?h?? puuttuu etten mene rahaani takaisin vaatimaan."

Eeva istui m?k?t?ksiss? penkill? ja kovasti nikotti. ?iti ei h?nelle pitk??n aikaan mit??n puhunut, sill? kerran kuritustuulelle p??sty??n tahtoi h?n antaa sen vaikuttaa, ettei kesken lohduttelemaan ruvennut. Piti v?h?n pitemm?ksi ajaksi muistiin j??d?, ettei aina tarvitsisi k?si olattuna seisoa, eik? kiukun tiest? huutaa. - Se oli h?nen mielipiteens?.

Vasta kun oli ehtinyt kahvia keitt?m??n ja sitten sit? juomaan rupesi, alkoi surku tulla Eevaa, joka h?nen mielest??n nyt niin murheellisena ja rangaistuksesta rusentuneena istui loukossaan.

"Eeva, tule nyt juomaan kahvia, en min? nyt en?? ole vihainen. K?vi vaan niin luontooni kun viel? kyl?n kakaroillekin annoit ja oli ?itisi melkein ainoa raha. Mutta eth?n sin? sit? ymm?rt?nyt, lapsi raukka... ?l? nyt vaan en?? noin tee."

Eeva alkoi syd?mess??n jollain tavalla tuntea oikeuden koko jutussa olevankin h?nen puolellaan, ett? h?n oli saanut syytt?m?sti k?rsi?, koska ?itikin sen nyt tunnusti. Teki mieli viel? enemm?n ?iti? kiusata, ett? se viel? paremmaksi tulisi. P??t?s syntyi pieniss? aivuissa, olla puhumatonna ja onnettoman n?k?isen? koko p?iv?n, aina iltaan saakka, niin ?iti jo ehk? hyvitteeksi vehn?si? ja sokeriakin antaisi; sill? sokeria jo alkoi mieli tehd?, vaikka ?sken niin kyllitellyt oli.

"Tule nyt, tule juomaan ennen kuin j??htyy... Lapsi parka, ajattele sit?kin ett? tuo oli varkautta ja rukoile Jumalaa ettet varastamaan oppisi."

Eevan teki mieli kahvia ja h?n meni nyt myrryisen n?k?isen? juomaan.

H?n oli tosin ennenkin kuullut jotain puhuttavan Jumalan rukoilemisesta, mutta ei h?nelle ollut viel? milloinkaan rukoilemista opetettu. Senp? vuoksi t?m?kin ?idin kehoitus teki h?ness? samallaisen vaikutuksen, kuin joku muukin tavallinen puheenparsi. Ei h?n siis tullut sen suhteen uteliaaksikaan, eik? ruvennut kyselem??n, miten pit?? minun rukoileman.

"Tuossa on nyt viel? sinulle sokeripalanen, mutta muista se, ett? Jumala ei huoli sellaisista lapsista, jotka varastavat, vaan pudottaa niitten p??lle kuumankiven."

Eeva oli jo ainakin sata kertaa kuullut ?idilt? tuon kertomuksen pahoista lapsista ja Jumalan kuumastakivest?. H?n oli monasti kysellyt mink?lainen se kuumakivi on, mutta kukaan ei ollut tainnut selitt??; raskas ja palavan kuuma se vaan on, sit? kaikki vakuuttivat. Omassa mieless??n oli h?n sit? kuvitellut v?liin suureksi, m?hk?leiseksi harmaaksi kiveksi, v?liin niin kuin myllyn kiven muotoiseksi, mutta enimmiten se muodostui hirmuisen suureksi tiilikiveksi.

Jumalaa ei paljon tullut ajatelluksi, koska siit? niin v?h?n puhuttiin. Jos siit? joskus kuumankiven ohessa ajatus ja mielikuvitus syntyikin, niin se muodostui kammottavaksi, pelottavaksi olennoksi, joka vihaa kauheasti kaikkia ihmisi?. Usein h?n kyll? sit? nime? mainitsi ajattelemattomasti, kaikellaisissa pikku vastuksissa, mutta silloin ei ollenkaan mieleen johtunut Jumalan olennon ominaisuudet.

Pirunkin ominaisuuksia Eeva tunsi, noin ylimalkaisesti. Tiesi esimerkiksi, ett? se on hirve?n ruma olento, jolla on pitk?t sarvet p??ss?, k?siss? pitk?t kynnet, toisena jalkana hevosen kavio ja toisena linnun jalka. Sitten oli mielikuvitus viel? luonut sille ruskean karvan p??lle ja suuren hiilihangon k?teen; ja ett? se aina hirmuisesti nauraa, kun pahaa tehd??n, ja on l?hell?, kun kirotaan. Eeva itsekin osasi kirota, sill? h?n oli sen, samoin kuin muunkin puhetaitonsa, oppinut kotiv?elt?. Kuitenkin varsin harvoin johtui mieleen, kun paholaisen nime? mainitsi, ett? se silloin juuri oli aivan likell? Eevaa itse? nauramassa.

Nyt kun h?n oli p??tt?nyt m?k?t?ksiss? istua, sattui ehdottomasti aina ja aina vaan tulemaan esiin oma rikoksensa ja kuumakivi ja viel? pahahenkikin. H?n tuli niin kauas, ettei voinut en?? olla ?idilt? kysym?tt?:

"?iti, nauraako Jumala koskaan?"

"Lapsi, lapsi, ?l? puhu sellaisia, sin? pilkkaat sill? Jumalaa. Mit? sin? nyt sellaisia ajattelet?"

Eeva oli jo osaksi omainkin ajatuksiensa masentamana ja t?m? ?idin vastaus h?nt? masensi siihen m??r??n, ettei h?n ollenkaan voinut ajatella muuta kuin, ett? Jumala on aina nyrpe? ja vihainen. ?idill? taas ei ollut aikaa pitempiin selvityksiin ryhty? eik? h?n sit? tarpeelliseksikaan katsonut... Mit? lapsille selvitet??n, eiv?t ne kuitenkaan mit??n ymm?rr? ... kyll? on vastakin aikaa... Parempi vaan ett? v?h?n pelk??v?t, ajatteli ?iti. H?n olikin jo voittanut tarkoituksensa. Eeva pelk?si, pelk?si hirmuisesti, silloin kuin vaan Jumala ajatuksiin johtui. Mutta ei h?n tahtonut ajatellakaan sit?, sill? silloin tuntui olo niin raskaalta ja tukalalta ettei miss??n ollut hyv? olla. Parempi siis ettei sellaisia p??st? mieleens?k??n, ettei tulisi paha olla.

T?st? olikin Eevalle nimenomaan sanottu, nimitt?in noita asioita ajattelemasta kielletty, koska h?n silloin aina hiljaa ja synkk?mielisen? istui. Miksei h?n sitten sit? olisi uskonut.

"?l? nyt taas niin pitk?lt? tuumaile, Eeva, tule ?idin kanssa perunamaalle."

?iti? huoletti lapsen synkk?mielisyys. Mutta ei ensink??n tullut mieleen, ett? olisi varsin tarpeellista selvitt?? lapselle totuus, nimitt?in jumaluuden oikea luonne.

Eeva jo l?htikin mieluisasti ?idin kanssa, sill? ?skeiset p??t?kset olivat unohtuneet. Ajatukset olivat joutuneet niin ik?vystytt?ville aloille; paikallaan olo muuttui yh? rasittavammaksi.

Iltasella olivat p?iv?n tapaukset jo Eevan mielest? kokonaan poistuneet - unohtuneet.